Nyt on vihdoinkin aikaa kirjoitella pidempää postausta siitä, miten Kiiran ja mun elämä on nyt järjestäytynyt tänne Pohjois-Savoon. Viikonloppuna siitä tulee jo kolme kuukautta, kun tänne siirryttiin ja aika on tosiaan mennyt kauhealla vauhdilla. Ensi viikon jälkeen mun opetustyö alkaa ihan täydellä teholla, odotan innolla!
Työ on ollut tosi monipuolista, eipä oo vielä tullut vastaan kahta samanlaista päivää! Olen muun muassa vienyt hevosia klinikalle, suunnitellut kesän 2015 leirejä (nyt kaikki leirille!), tehnyt hevosista myynti-ilmoituksia, vastaillut puhelimiin, pitänyt tunteja, vetänyt maastoja, tehnyt tallia jne. Enkä ole vielä virallisesti edes aloittanut! Oon tykännyt asiakkaista ihan hirveän paljon ja onneksi mun tunneista on myös pidetty. Tänäänkin yksi tyttö oli harmistunut, kun en pitänytkään niiden tuntia. :P Nyt odotan sitä, että vastaan kaikista tunneista itse ja tiedän aina etukäteen mitkä tunnit pidän, joten pystyn suunnittelemaan kauden tunneista aina loogisen kokonaisuuden. Nyt oon aina päätynyt lauteille tosi lyhyellä varoitusajalla, mutta syytä se on kehittää sitäkin puolta.
Kiirakin on kotiutunut tosi hyvin. Se on taas kerännyt lisäkiloja ja eräänä päivänä havahduin siihen, että se alkaa olla jo hieman tuhdissakin kunnossa. Toisaalta lihasten kasvatus ei onnistu miinuskaloreilla (kuten ei ihmisilläkään), joten tällä hetkellä en suhtaudu niin vakavasti siihen, jos se on pienellä bulkilla, kunhan vaan kehitystä tapahtuu.
Kiira oli alkuun hetken puolipäivätarhauksessa ja se keräsi siitä jonkin verran stressiä ja ylimääräistä virtaa. Nyt tyttö on jälleen kokopäivätarhauksessa ja mielestäni se sopii sille paremmin. Vielä mieluummin laittaisin sen tarhaan yhdessä jonkun toisen hevosen kanssa, mutta vielä ei olla löydetty sopivaa ehdokasta seuralaiseksi. Lisäksi tarhat täällä on aika pieniä, joten kahdelle hevoselle sopivia tarhoja on vähän.
Kiiran vatsa on myös ollut hieman sekaisin heinämuutoksen takia, täällä heinässä on ainakin tällä erää aika korkea sokeripitoisuus ja K:n vatsa on aika herkkä näille muutoksille. Sillähän kesti myös hirveän kauan tottua vihreään kesällä. Syksyn kurakelit on myös oma murheenkryyninsä, jalkojen hoidosta saa olla hirveän tarkka, ettei sen tarvitse seistä koko päivää mutaisilla jaloilla. Pesupaikalla ollaan siis käyty kohtuullisen tiuhaan...
Kuva, jonka lähetin äiteelle sen jälkeen, kun se oli kuuteen kertaan sanonut ikävöivänsä Kiiraa (jossain siellä välissä se sanoi, että ikävöi se muakin).
Ollaan vihdoin päästy Kiiran kanssa myös valmennuksiin. Pyysin tallin ratsuttajaa käymään sen selässä ja kertomaan rehellisesti miltä se vaikuttaa. Hänen mielestään K alkaa olla jo tottunut siihen, että en vaadi siltä kovin paljoa. Mun pitää siis alkaa vaatia rohkeammin ja katsoa, että Kiira käyttää itseään symmetrisemmin. Siitä eteenpäin oon vaatinut siltä hieman suurempaa kokoamisastetta ja komentanut sitä käyttämään myös sitä kipuilevaa oikeaa takajalkaa kunnolla. Ollaan nyt harjoiteltu jonkin verran väistöjä ja myös avotaivutuksia, jotta saataisiin se otj astumaan kunnolla alle. Ja kyllä se on pienten tappeluiden jäljiltä parantunutkin. Viikossa on jo saatu aikaan huomattavaa edistystä ja valmentajan mukaan Kiira on pian valmis K.N. Specialiin. Tää on ollut todella ilahduttava juttu, koska olin jo ajatellut, että sille tasolle päästään ehkä vuoden päästä, jos sittenkään. Tarkoitus olisi ehkä käydä harjoituskisoissa vielä lokakuun puolella katsomassa paljonko sieltä irtoaa prosentteja - riippuen toki ehditäänkö treenata tarpeeksi.
Oon myös tehnyt töitä mun istunnan kanssa, mutta ei olla lähellekään maalissa vielä. Kävin puolen tunnin istuntaharjoituksessa, joka tehtiin liinassa. Tajusin, että mun jalka-asento-ongelmat juontaa juurensa mun lantion virheasennosta. Kun se korjattiin, saatiin polven asento korjattua ja siitä seurasi se, että alapohje löysi tiensä oikeaan paikkaan ja sain kantapään alas. Pidensin jalustimia kahdella ja teen edelleen kovasti töitä saadakseni jalan pitkäksi ja rennoksi hevosen kylkeen. Vähän edistystä on tapahtunut, mutta vieläkin lipsun herkästi vanhaan, jos joudun keskittymään useampaan asiaan samaan aikaan (=putkiaivo).
Töitä on siis tehty urakalla, mutta välillä on myös rentouduttu. Viikonloppuna kävin tutustuttamassa Kiiraa uusiin maastoihin. Syksyn väriloisto on nyt kauneimmillaan ja Kiirakin nautti silmin nähden siitä, että pääsi kentältä välillä luontoon. Se katseli ja ihmetteli uusia maisemia oikein antaumuksella ja mä esittelin sille rantalenkin. Kiira sai myös tutustua elämänsä ekaan (?) kiinteään maastoesteeseen eli bankettiin. Talutin sen siitä yli käynnissä ja koska se otti sen niin hyvin ja selväpäisesti, uskaltauduin ylittämään sen myös selästä. Näissä tilanteissa oon kyllä tosi iloinen siitä, miten terve korvienväli tuolla hevosella on, vaikka estekisoissa vetikin överit ja vuoden paniikit. Esteistä puheenollen, ne on nyt ollut tauolla muutaman viikon, mutta tällä viikolla olisi tarkoitus herätellä sitäkin puolta jälleen henkiin. Jos me saadaan se 80 cm:n esterata hypättyä ja K.N.:kin onnistuu, niin meikäläinenhän pääsee ratsastuksenohjaajalinjalle Tsiiralla!
Tiivistettynä tällaista meillä täällä. Pahoittelut kuvien huonosta laadusta, sen huomaa heti, että sisko ei ole järkkärinsä kanssa kentän laidalla. Toivon, että syksyn/talven aikana mulla olisi varaa investoida kunnon kameraan ettei bloginkin kuvalaatu tipu pysyvästi. Mutta nyt on aika painaa pää tyynyyn, sillä huomenna K:lla on kengitys ja mulla on taas pitkä päivä kentän laidalla.
