#24: Kiira osaa suomea!

Vähän myöhässä tulee tämä video, mutta halusin jakaa sen teillekin, koska minusta se oli hauska. Aioin juoksuttaa joku ilta Kiiraa Siilissä ihan normaaliin tapaan gramaaneilla, mutta sitten en löytänyt pitkää juoksutusraippaa mistään ja jouduin ottamaan jonkun tyngän mukaani. Hermohan siinä meni, kun säälittävästi olisin joutunut sillä tuulettamaan ympyrän keskellä, joten totesin että samapa tuo, ollaan ilman.

Huvittuneena totesin, että enpä mä mitään raippaa tarvinnutkaan. Ilmeisesti oon niin selkeästi aina sanonut samoin juoksuttaessani, että se on oppinut mitä mikäkin äänikomento tarkoittaa. Tämä siis ei ollut tarkoituksella haettua, vaan vahingossa huomasin, että Kiirahan ymmärtää suomea! :D Olin ihan ällikällä lyöty siitä, että hevonen oikeasti oppii sanoja samaan tapaan kuin koira ja vielä ilman, että yritän aktiivisesti niitä sille opettaa. Mähän teen Kiirasta vielä sirkushevosen! :D Kyllä ne on fiksuja ja hienoja eläimiä! :)

Lisäksi tiedossa saattaa olla uusi hevosprojekti pitkästä aikaa, tämän tilanne varmistunee maanantaina. :) Tarkoitus olisi myös saada aikaan päivitystä Kiiran ja mun viime päivien touhuista. Näitä odotellessa!

#23: Going home

Venähtäneen hiljaisuuden jälkeen on aika kertoa vähän erilaisia uutisia. Me ollaan Kiiran kanssa muutettu takaisin Yyteriin. Päätökseen vaikutti useat syyt, mutta pääasiassa se, ettei mulla ollut näyttöhevosta 8 viikon päästä koittaviin näyttöihin. Paine oli kova, mulle suositeltiin Kiiran myyntiä, mutta eipä se olisi mua auttanut, koska ostajaehdokasryhmä olisi ollut aika marginaali enkä mä halua sitä myydä. Oon aina halunnut nähdä hevoset yksilöinä, en välineinä ja kun annoin Kiiralle kodin, annoin sen pysyvästi.

Hevosongelmista kasvoi motivaatio-ongelma ja huomasin, että ilo tallille menosta ja ratsastuksesta katosi. Järkyttävä paine oli aina läsnä ja jotenkin tuntui, että hakkasin päätä seinään ja pointti koko hommasta katosi siksi, että etenemistä ei tapahtunut. Toki me nyt kehityttiin mielettömästi Kiiran kanssa ja se tuli tasaisesti eteenpäin, mutta ei tarpeeksi nopeasti tämän aikataulun näyttöihin.

 

 Viimeinen niitti arkkuun tuli klinikalla, jossa käytiin keskiviikkona. Halusin selvittää, mistä Kiiran edelleen jatkuva vastustelu ja jäykkyys johtuu. Kinnerpatteja epäiltiin talliporukan kanssa ja olin jo henkisesti varautunut pitkään saikkuun. Kintereet ja polvet kuvattiin ja kuvat olivat täysin puhtaat. Oikea takapolvi on kuitenkin eläinlääkärin mukaan heikohko ja se aiheuttaa kiertoliikkeen (joka on paljon pienentynyt kesästä). Polvi piikitettiin ja Kiira on nyt viikon käyntiliikunnalla. Tämän jälkeen lähdetään asteittain treenaamaan polvea, ja nyt paljon hankitreeniä kehiin. Sääli vain, että Porin hanget loistavat poissaolollaan. Takapäätä täytyy edelleen vahvistaa, mutta kesällä tilanne on toivottavasti eri. Tässä tilanteessa tein lopullisen päätöksen. Tosi usein mun työpäivät venyivät niin pitkiksi, että Kiira oli helposti se, joka kärsi niistä. Usein valitsin juoksutuksen tai vapaan ratsastuksen sijaan. Ja seisomallahan se takapää ei siitä kehity. Joten nyt keskityn täysillä Kiiraan ja yritän saada sen kuntoon. Varsinkin, kun kuvat oli niin hyvät, niin olisi sääli nyt heittää työ hukkaan. Joten muutettiin takaisin tuttuun ympäristöön ja kevät treenataan. Sitten nähdään missä ollaan kesällä.

 

 

Päätöksen jälkeen oon ollut helpottunut, vaikka olikin haikeaa jättää ihanat oppilaat ja työkaverit. Kaikille asioille on aikansa ja paikkansa ja tämä ajoitus ei vaan mahdollistanut mulle etenemistä tässä projektissa. Ala tuntui kuitenkin omalta ja opin ihan mielettömästi. Siitä on varmasti hyötyä, kun toivottavasti tulevaisuudessa saan tutkintoni kasaan. Joskus pitää tehdä vaikeitakin päätöksiä, mutta tiedän, että kaikki tulee kääntymään parhain päin. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan mun tekee mieli lähteä tallille ja viettää siellä aikaa. :)

 

Kiirakin huokaisi syvään, kun se astui kopista ulos. Se on ollut taas alusta asti tyyni ja vaikuttaa tietävän missä ollaan. Oon nyt kävelyttänyt sitä sekä maasta että selästä. Se on ollut hyvin asiallinen ja eilen uskaltauduin selkään ilman satulaa pitkästä aikaa. Ja on se selkä pyöristynyt! Mulla on satulan metsästys edessä, mutta tiedän suurinpiirtein mitä olen hakemassa. Ja meidän vanha Pfiff Pilot 17"5 on muuten edelleen myynnissä! Myydään huollettuna ja hyvässä kunnossa, hinnasta voidaan neuvotella.

 

Kiira pääsi muuten BFF:nsä kanssa samaan tarhaan jälleen. Ja kyllä ne toisensa tunnistivat, olihan ne kesällä kuin paita ja peppu laitumella. Netta kyllä johtaa laumaa tätä nykyä, mutta toimeen tulevat edelleen. Vaikuttaa siltä, että mun päätös oli oikea sekä Kiiran että itseni kannalta. :) Mutta kyllä musta vielä tulee se ratsastuksenohjaaja joku kaunis päivä (ellen muuta mieltäni)!

 

Pidän muuten mielelläni ratsastustunteja Satakunnan alueella, jos kiinnostusta riittää! Olen opettanut ratsukoita alkeista SM-tasoon asti ja olen positiivinen ja pidetty opettaja. Lisäksi kalenteriin mahtuu jälleen myös ratsastettavia hevosia, eli jos kaipaat liikutusta ym. hevosellesi, ota rohkeasti yhteyttä! :)

#22: Uusi vuosi ja uudet mahdollisuudet

Heippa taas pitkästä aikaa!

 

Ja oikein ihanaa uutta vuotta 2015 kaikille teille! Ilokseni olen saanut tauonkin aikana uuden lukijan, lämpimästi tervetuloa seuraajaksi! Pitänee pitää useammin näitä kirjoittelutaukoja, jos hiljaisuudella saa lukijoita... :D

 

Uuden vuoden lupauksena lupauduin taas ryhdistäytymään tämän blogin kanssa ja päivittelemään tänne säännöllisemmin sekä omia, että Kiiran kuulumisia. Kyllä me ollaan vielä hengissä ja Siilinjärvellä, vaikka hiljaiseloa ollaankin vietetty.

 

Valehtelisin, jos väittäisin, että syksy olisi ollut helppo. Oon maksanut aika ison hinnan tämän unelmani tavoittelusta ja välillä joutunut miettimään onko tää tutkinto nyt oikea ratkaisu tähän elämäntilanteeseen, resursseihin ja ajankohtaan. Suurin huolenaihe tällä erää on mun hevostilanne. Kiiran kanssa ei tällä erää ole mitään mahdollisuutta suoriutua näytöistä tällä aikataululla ja budjetti ei salli toisen hevosen ottamista kuvioihin. Valmentajan mukaan mun tulisi oman kehityksen vuoksi luopua Kiirasta ja ottaa tilalle joku valmis "opetusmestari", jonka kanssa pääsisin nopeammin nostamaan omaa ratsastustasoani. Mutta Kiiran myyntihinnalla ei mitään kisatykkiäkään saa ja mä oon rehellisesti kiintynyt ihan liikaa tuohon omaan puskaratsuuni enkä halua siitä luopua.

 

Tää on syönyt motivaatiota ihan järkyttävästi ja on jopa ollut ajankohtia, jolloin en oo halunnut edes nousta hevosen selkään. Ikinä aiemmin mulla ei ole tällaista tilannetta ollut, jolloin ratsastaminen olisi alkanut tuntua vastenmieliseltä ja mieluummin olisin skipannut sen. Näistä fiiliksistä oon ollut tosi huolissani. Nää on myös linkittynyt mun aikatauluongelmiin. Vasta täällä oon ymmärtänyt hevosalan kokonaisvaltaisuuden. Se on ihan faktaa, että päivästä helposti 10-12 tuntia kuluu tallilla, varsinkin kun hoidettavana on vielä omakin hevonen. Vapaa-aikaa jää käytännössä olemattomasti, varsinkaan arkisin. Ja kun oon ihminen, joka tykkää jakaa energiaansa ja lahjakkuuttaan useiden asioiden välille, niin tää tuottaa hankaluuksia. Haluan elää monipuolista ja rikasta elämää, joka ei rajoitu vain yhdelle osa-alueelle. Tällä alalla se on haastava yhdistelmä.

 



 

 

Pirpana pakkasella. Taisi olla viileä, kun tuli luokse. 

 

Lisäksi mulla on ihan järkyttävä ikävä Englantiin ja käänteinen kulttuurishokki. Vaikka periaatteessa kaikki on ollut hirveän mukavia täällä ja ei oo mitään konkreettista syytä valittaa, niin jotenkin tää Suomessa olo sopii mulle yhtä hyvin kuin pyöreä palikka nelikulmaiseen reikään. Ikävöin hirveesti entistä kotikaupunkiani Yorkia ja ihmisiä siellä. Täällä kun mun koko sosiaalinen elämä rakentuu hevostelun varaan. :D Ja loppujen lopuksi tämä talven synkkyys ja pimeys kyllä vaikuttaa ihan kohtuuttoman paljon mun mielialaan.

 

Mutta eipä se kaikki ole negatiivistakaan ollut. Oon ehkä uhrannut jonkin verran, mutta saanut myös takaisin. Olen kehittynyt opettajana AIVAN MIELETTÖMÄSTI. Sen huomaavat sekä tuntilaiset, että minä itse. Valtaosa saamastani palautteesta on positiivista ja pystyn kiinnittämään jo pienempiin ja pienempiin yksityiskohtiin huomiota. Se on avannut mun silmiäni myös oman ratsastukseni suhteen, mikä ei aina ole ollut pelkästään hyvä kokemus. Totta kai se ottaa päähän huomata oma osaamattomuus ja riittämättömyys selkeämmin. Mutta oon hyväksynyt sen, että tämä on se piste, josta lähdetään ja kovasti oon tehnyt töitä ja jatkan töiden tekemistä, jotta jonain päivänä olisin se paras versio itsestäni.

 

Näin uutena vuonna on hyvä pysähtyä ja miettiä taas omia tavoitteita ja sitä matkaa, mikä edellisen vuoden aikana on tultu. Oon aina ollut tosi innokas tekemään uuden vuoden lupauksia, joista osa on toiminut todella hyvin. Tänä vuonna lupaan hevosiin ja ratsastukseen liittyen:

 

1. En enää laiminlyö Kiiraa töiden takia. Syksyn aikana monesti Kiira on jäänyt viimeiseksi mun päiväjärjestyksessä ja sit oon vaan tyytynyt antamaan sille vapaan tai juoksuttamaan sen, vaikka viikko-ohjelmassa lukisikin jotain muuta. Tähän on tultava stoppi ja mun on saatava ahterini tallille sen verran ajoissa, että ehdin sen kunnolla liikuttaa ennen työpäivää.

2. Pidän aktiivisemmin tätä blogia. Ei enää kuukauden taukoja kiitos!

3. Olen armollisempi itselleni. Ei tämä ala ole kirjoista opittavissa yhdessä yössä eikä ratsastuksessakaan aina edetä suoraviivaisesti. Toki mitä enemmän ratsastat ja työskentelet hevosten parissa, sitä nopeammin kehityt, mutta mun pitää antaa itselleni aikaa tehdä virheitä ja epäonnistua. Sekä ratsastajana että opettajana.

 

Mietin myös, että jos ratsastaisin yhtä paljon kuin opetan, niin olisin varmaan jo nyt HeA-tasolla. :D No ei kai, mutta on selvää, että mun opetus kehittyy ratsastusta nopeammin, kun tänäänkin tönötin 4½ tuntia kentän laidalla enkä ratsastanut ollenkaan. Kiira oli estetunnilla yhdellä ponitytöistä, kun itse pidin samaan aikaan tuntia, enkä ikinä pääse itse siihen tunnille hyppäämään. Siitä on varmaan kaksi kuukautta, kun itse oon viimeksi hypännyt Kiiralla. Tallin hevosilla oon sentään päässyt muutamia kertoja hyppäämään ja pääsääntöisesti on mennyt ihan mallikkaasti.

 



Kiiran naapurihevonen on yksi niistä, joilla oon päässyt hyppäämään. Kyseessä 6-vuotias hieno ruuna, joka aina seurailee Kiiran ja mun touhuja karsinan seinän yli. :D

 

 

Kiiraa hieman väsytti taas viime vapaapäivänä, kun kävin sitä harjailemassa.

 

Eilen ennen tuntia se oli päikkäreillä, eikä millään olisi noussut töihin. Siellä se köllötteli.

 

Mutta tästä se lähtee, vuosi 2015! Toivottavasti edessä on hyvä vuosi, kehittymistä, henkistä kasvua, unelmien toteutumista, aikaa läheisille kaksi- ja nelijalkaisille sekä onnellisuutta. Näitä toivon teillekin! :)