#46: Onko sinulla #järkipäässä?

Kuun viimeisenä päivänä on vielä hyvä julkaista Ystäväni hevonen - blogin aloittamasta #järkipäässä kampanjasta postaus. Kampanjahan muistuttaa kypärän käytön tärkeydestä aina, kun ollaan ratsailla ja miksei muutenkin hevosten kanssa toimiessa. Kun pitää mielessä, että silloin työskennellään jopa yli 600 kg painavan pakoeläimen kanssa, jonka potku riittää halkomaan kallon, niin kypärän tarpeellisuus myös maasta työskentelyssä on ihan selkeä. Tunnustan auliisti, että itselläni on tässä parantamisen varaa. Kypärä on päässäni aina ratsastaessani askeltakaan. Joskus kuvaustilanteessa, jossa seistään paikallaan (juhlakuvat, teemakuvat yms.) saatan kavuta kyytiin ilman, vaikka sekään ei ole missään mielessä järkevää. Mutta ratsastaessa se on mulla aina päässä, ei väliä onko naapurin pomminvarma puskapolle vai tuoreempi tapaus. Tai vaikka mun oma Kiira.

Tätä juttua en oo oikeastaan ikinä kyseenalaistanut mitenkään, vaan mulle kypärän käyttö ratsastaessa on aina ollut itsestäänselvyys. Muistan kun joskus yläasteen alussa, kun mulla kävi myös mielessä tää "en käytä pyöräilykypärää"-vaihe, jonka isäni lopetti tyynesti tulostamalla kerran kuvia pyöräilijöistä, jotka olivat joutuneet onnettomuuksiin ilman kypärää. Siitä lähtien mulle ei ole koskaan tullut minkäänlaista kiusausta jättää kypärää kotiin edes pyöräillessäni. Kun se pään sisältö on kuitenkin niin paljon arvokkaampi asia kuin imago, suosio tai hyvännäköinen hiustyyli. Jos sun aivot makaa asfaltilla erillään muusta kehosta, niin eihän noilla asioilla ole mitään merkitystä silloin, eikä välttämättä enää koskaan myöhemminkään.

Olen ratsastusvuosieni aikana tavannut ratsastajia, jotka eivät kypärää käytä. Erityisesti mieleeni jäi henkilö, joka vaikutti suurella ja menestyvällä ratsastuskoululla, kisatuloksia oli korkealta ja koulutuomarinkin pätevyys, mutta kypärä ei päässä käynyt kuin äärimmäisestä pakosta. Syy sen käyttämättömyyteen oli hiustyylin pilalle meno (ja toisaalta varmasti myös kapinahenki yleistä asennetta kohtaan). Koskaan hevosten kanssa ei tule niin hyväksi, että voisi suosiolla jättää kypärän pois. Hevosen reaktio ei riipu vain sinusta ja hevosesta, vaan hevonen on alati ympäristöönsä reagoiva eläin, jolle meidän inhimilliset voimamme eivät voi mitään. Näkihän sen Las Vegasin maailmancupissakin, kun Isabell Werthinkin hevonen säikähti ja reagoi tavalla, jota Werth ei voinut estää. Jos luulet olevasi riittävän hyvä ratsastamaan ilman kypärää, huijaat itseäsi. Vielä pahempi, hyvänä ratsastajana ja täten nuorempien esikuvana kannustat (halusit sitä tai et) nuorempia ratsastajia jättämään kypärän kaappiin ja mielestäni osaavampien ratsastajien tulisi ottaa huomioon roolinsa esikuvana, varsinkin jos he vaikuttavat ratsastuskoululla. Se on kieltämättä oma asiasi mitä teet omistamallasi tallilla keskellä ei mitään, jossa nuoremmat eivät saa sinusta vaikutteita. Mainitsemani henkilön toimista nousi jupakka, jossa osapuolia olivat mm. nuorten ratsastajien vanhemmat, jotka olivat hyvin järkyttyneitä henkilön toiminnasta.

Siksi minulta saa reilun hatunnoston Charlotte Dujardin, joka ylivoimaisen hienosta ratsastustaidostaan huolimatta käyttää kypärää areenoilla. Muistakaahan tekin, että se kaikkein arvokkain ruumiinosanne sijaitsee siellä päässä. Siellä on teidän mielenne, ajatuksenne, muistonne, minuutenne - siis lyhyesti kaikki, mikä tekee elämästä elämisen arvoista. Tehkää itsellenne palvelus rakkaudella ja käyttäkää sitä kypärää. Myös sillä lyhyellä lenkillä tutulla hevosella. :)

Oikein ihanaa vappua teille kaikille! :) pidetäänhän #järkipäässä

#45: Hyvän treeniviikon ei-niin-hyvä päätös

Tämä viikko ollaan taas treenattu Kiiran kanssa nousujohteisesti. Ohjelmassa on ollut maastoilua, puomitreeni, koulutreeni, jossa harjoiteltiin rataa ensi sunnuntain koulukisoihin sekä Lissun kouluvalmennus. Kiira on ollut aika kiva ratsastaa, reagoinut aika hyvin pohkeeseen ja tehnyt suht kivoja siirtymisiä ja pysähdyksiä. Vihdoin tuntui siltä, että oon löytänyt sille sopivan tavan treenata ja oppinut tuntemaan miten sen kroppa reagoi mihinkin treeniin. Tarkoitus oli tosiaan ilmoittautua ensi sunnuntain 1-tason koulukilpailuihin ja ratsastaa sekä C-merkin kouluohjelma 1997 ja K.N. special ja radan harjoittelussa ajattelin, että saattaisin tosiaan kehdatakin viedä Kiiran aitojen sisälle.

 

Kuva keskiviikon vapaapäivän maastokävelyltä, jolloin kaikki oli vielä hyvin.

 

Mutta perjantaina se sitten tapahtui. Mentiin jälleen Lissun kouluvalmennukseen ja alkuverkan jälkeen, kun Lissu pyysi taas kokoamaan Kiiraa enemmän ja lyhentämään ohjaa, niin Kiirapa lykkäsi kielensä ulos. Mulle tuli heti paniikki mun käden kovuudesta ja pidin tietoisesti kättä tosi pehmeällä. Mutta Kiira kiskoi itse oikeaa ohjaa vasten ja sitten työnsi kielensä uudelleen ulos. Alkutunti meni siis hevosella jonka kieli oli poskessa todella todella epäesteettisesti. Loppua kohti, kun Kiira vertyi ja alkoi liikkua paremmin, kieli pysyi jälleen suussa, mutta mun paha mieli ei kaikonnut mihinkään. Olen aina ollut tosi tarkka mun kädestä ja säännöllisin väliajoin varmistan valmentajilta, ettei mun käsi vaan ole liian kova. Yleensä saankin kommenttia, että saisin jopa vaikuttaa kädellä enemmän. Mutta nyt kun olen joutunut enemmän kokoamaan ohjalla makaavaa Kiiraa, niin pienetkin epätasaisuudet tietysti tuntuvat suuremmilta Kiiran suussa, kuin jos se itse kantaisi itseään paremmin. Siihen sillä ei kuitenkaan ole vielä tarpeeksi voimaa.

 

Lauantaina juoksutin Kiiran sivuohjilla ja se oli ihan normaali, joskin vähän ylienerginen ja huono keskittymään. Juoksutus venahti hieman tarkoitettua pidemmäksi, kun toinen vain päätti riekkua narun päässä. Lopulta aikansa riehuttuaan, kuuntelumoodi aktivoitui ja hepasta tuli taas ihan asiallinen.

 

Tänään sunnuntaina mun oli tarkoitus harjoitella Kiiran kanssa K.N. specialia, mutta heti kun otin ohjat (pehmeälle) tuntumalle ja aloin ratsastaa Kiiraa peräänantoon, kieli oli taas ulkona kuin Miley Cyruksella. Heitin oikean ohjan pois kädestä, mutta kieli pysyi ulkona. Kun Kiira vertyi, kieli oli ulkona enää vain laukassa, mutta joka tapauksessa. Ratsastin hetken käyntiä ja ravia jolloin kieli oli taas suussa ja sitten pyysin ystävääni kyytiin, jotta näkisin missä määrin kielenroikotus johtui minusta. Mutta samalla tavalla kieli oli ulkona myös hänen ratsastaessaan. Epäiltiin, että Kiiralta on nyt vaadittu hetkellisesti liikaa ja Lissun valkuissa vaadittu kokoaminen on ollut sille tässä vaiheessa vielä liian suuri harppaus. Tätä kieliongelmaa kun ei meillä ole ollut missään vaiheessa ennen tätä, eikä yksikään hevonen ole mun kanssa vielä kieltään roikottanut. Ystävä totesi, että muuten Kiira oli oikein miellyttävä ratsastaa ja tullut huikeasti eteenpäin viime kesästä, jolloin hän on viimeksi sen selässä käynyt.

 

Joka tapauksessa tähän kielijuttuun puutun kyllä heti. Kouluradoilla ihan tosi iso pisteiden vähentäjä ja erittäin epäesteettisen näköistä. Ja mikä tärkeintä, aina se on oire jostain. Eli ensi hätään vaihdan Kiiran kuolainta, sillä on nyt menty pelkästään paksulla nivelellä, mutta nyt kokeilen kolmipalaa, jos sellaisen saan jostain sovitukseen. Ensi sunnuntain kisoissa mennään kokemuksen vuoksi vain C-merkin kouluohjelma ja jätetään K.N. special pois. Käydään vielä tällä viikolla Lissun valmennuksessa ja kerron tästä uudesta tavasta hänelle, jotta saan vinkkejä siitä, mitä mun tulisi tehdä asialle. Siitä eteenpäin Kiira saa taas astetta helpomman kauden, jolloin lisään maastoilua, kiipeilyä ja kavaletteja ja vähemmän intensiivistä koulutreeniä. Toivon todella, että tämä kielen roikottaminen jää pois.

 

Kermana kakun päällä oli vielä se, että tänään neiti oli onnistunut telomaan itsensä tarhassa ja oikean takajalan sisäsyrjällä oli komeat haavat. Tiedä sitten, onko neiti piehtaroidessaan iskenyt kantahokkinsa reiteensä vai onko tarhakaveriruuna koittanut häntä astua. Joka tapauksessa puhdistin haavat huolella. Onneksi eivät ole kovin syvät eikä Kiiran liikkumisessa näkynyt muutosta. Toivon todella, että ensi viikolla tuuli jälleen kääntyy.

 

Oikean takajalan sisäpuolen haavat.

#44: Ratsastuksen World Cup Las Vegasissa

Kuinka moni tuli seuranneeksi ratsastuksen maailmancupia Yle Areenasta? On se aina luksusta, kun ratsastusurheilua televisioidaan, sillä jostain syystä se jää edelleen monien muiden urheilulajien jalkoihin, vaikkakin meitä ratsastajia on tilastojen mukaan jo melkein yhtä paljon kuin esimerkiksi jääkiekkoilijoita. Mielestäni on todella kehittävää myös harrastelijoille seurata taitavia ratsastajia ja kaunista ratsastusta ja sitä tulisi myös ratsastuskouluissa ja valmennuksissa painottaa.

 

Itse seurasin erityisesti kouluratsastusta ja torstain GP-luokan kokonaan. Vaikka maailman ihan kovin kärki loisti poissaolollaan, Charlotte Dujardinia, Isabell Werthiä ja muutamaa muuta lukuunottamatta, oli luokka silti viihdyttävää katsottavaa. Erityisesti Dujardinin ja Valegron suoritus jäi mieleen ja vaikutuin siitä, miten omassa sarjassaan he painivat. Lisäksi Charlotte saa minulta ihan rehdin hatunnoston kypärän käytöstä ja fiksusta asenteesta. Siinä on monelle ratsastajalle hieno esikuva! :)

 

kuva: www.horseandcountry.tv

 

Isabell Werthin kohtalo oli pienehkö pettymys ja varsinkin vapaaohjelmassa nähty tottelemattomuus harmitti tosi paljon. Kyseinen hevonen ei muutenkaan vaikuttanut Isabell Werthin ykköshevoselta ja ratsastaja joutui avustamaan sitä aika paljon ja ratsastamaan aika vahvasti. Vapaaohjelman taso oli jonkin verran GP:tä kovempi ja useampi ratsastaja saavutti yli 70%:n tuloksen. Charlotte Dujardin ja Valegro painivat jälleen omassa sarjassaan ja voittivat luokan (ja koko kilpailun) yli 94% tuloksella. Aivan mieletöntä ratsastusta!

 

Estepuolelta perjantain hyppelyt jäivät minulta väliin, kun piti mennä ajoissa nukkumaan lauantain aamutallivuoron takia. Viime yönä kuitenkin seurasin finaalin ja kyllä se vaan vähän hulluutta vaatii, että noita 160cm:n esteitä hyppelee. Rata oli selvästi tosi haastava, paljon jyrkkiä käännöksiä ja lyhyitä teitä. Nollaratoja nähtiinkin ensimmäisellä kierroksella vain 4 kappaletta ja huonommillaan puomeja kerättiin mukaan oikein urakalla. Steve Guerdatin ei-niin-esteettisen voiton lisäksi olin vaikuttunut Jos Verlooyn ratsastuksesta ja harmitti ihan mielettömästi hänen puolestaan, kun viimeisen okserin takapuomi tuli alas. Se pettymyksen määrä oli ihan suunnaton, mutta Josilla on silti toivottavasti edessään vielä monta maailmancup kilpailua, sillä hänhän on vasta 19-vuotias.

 

kuva: www.noellefloyd.com

 

Mua myös häiritsi McLain Wardin hevonen Rothchild, sillä hevonen luimi lähes koko radan ajan. Se ei todellakaan suorittanut mielellään ja mielestäni Ward teki viisaasti, kun keskeytti toisella kierroksella. Muutenkin kiinnitän aina huomiota hevosten ilmeisiin ja eleisiin sekä ratsastajan apujen kovuuteen ja muutaman ratsastajan kohdalla näissä olisi parantamisen varaa.

 

Joka tapauksessa huippuratsastusta on aina ilo seurata ja oon iloinen siitä, että YLE näyttää nykyään myös ratsastusurheilua, vaikka se olisikin vain Areenassa. Paljon mieluummin meikäläinen katsoi tänään hyppyjä, kuin vaalien tuloksia... Näistä suorituksista sai kyllä taas boostia omaan treeniin!

#43: Kavioliiton vuosipäivä

 

Vuosi sitten tänä päivänä maailman onnellisin tyttö katseli laitumella rouskuttavaa kauraturpaansa miettien, että kyseinen ihanuus oli nyt se ensimmäinen ihkaoma hevonen. Olisin voinut jäädä tuijottamaan näkyä vaikka koko päiväksi, mutta luulen, että mukana ollut isä (haha tiedän että luet) olisi kyllästynyt ennemmin tai myöhemmin. Mutta minä olin ensimmäisiä hetkiäni hevosenomistaja eikä todellisuus ollut vielä iskenyt tajuntaan.

 

Toki tunnetta vähän laimensi se, etten vielä saanut Kiiraa kotitallille, koska mulla oli vielä opintoja suoritettavana muualla. Käytännössähän Kiira siirtyi mulle vasta toukokuussa (tarkemmin 20.päivä). Joka tapauksessa muistan sen ilon ja onnellisuuden ostopäivästä, mutta myös sen vastuun tunteen. Olin ihan varma, että se vähintään katkoo jalkansa samana päivänä ja siksi meillä oli kauhea kiire ehtiä vakuuttaa se, koska oli kiirastorstai enkä halunnut riskeerata että se olisi pääsiäisen yli vakuuttamatta. Niin kuin se vakuutus jotain estäisi. :D

 

Vuoteen on mahtunut tosi paljon. Mielettömästi iloa ja onnea. Nykyään en enää edes tiedä mitä tekisin kaikella vapaa-ajallani ilman Kiiraa. Todennäköisesti mulla olisi kovin tylsää ja täyttäisin päiväni kaikella turhalla yleishyödyttömällä tai vaihtoehtoisesti asuisin kuntosalilla. Rahaa mulla olisi rutkasti enemmän. Siis älyttömästi enemmän. Puhutaan tonneista. Saattaisin itseasiassa edelleen asua Englannissa.

 

Kiira on opettanut mulle ihan huikeasti hevosista. Pikkuhiljaa ollaan tuotu toisiamme eteenpäin, ollaan koettu onnistumisia yhdessä, olen oppinut paremmaksi ratsastajaksi ja hevosenkäsittelijäksi. Olen saanut seurata, miten hevonen kotiutuu ja sen henkinen hyvinvointi lisääntyy. Olen kokenut kaikki neljä vuodenaikaa hevosenomistajana ja oppinut paljon ruokinnasta, kengityksestä, loimittamisesta, hevosen anatomiasta, hevosen kunnon kohottamisesta jne. Olen oppinut ystävyydestä, kumppanuudesta ja vuorovaikutuksesta. Olen saanut kokea sen, kun hevonen valitsee seurata sinua lauman johtajana. Yhteenkuuluvuuden ja toistemme täydentämisen tunteen ovat olleet mielettömiä.

 

Toisaalta olen kokenut vastuun painon. Olen tiedostanut vastuuni Kiiran hyvinvoinnista ja sen, miten ratkaisuillani voi olla ja usein on kauaskantoisia seurauksia. Olen kokenut pelkoa, kun hevonen on ollut kipeä ja olen ollut kykenemätön auttamaan. Olen ollut huolissani takapolvivaivojen, etupolviturvotuksen ynnä muun kanssa. Olen itkeskellyt, kun rahat loppuu ja panikoinut, että tähänkö se päättyy. Monesti olen turhautunut, kun ei vaan pentele suju! Olen lentänyt kanveesiin niin monta kertaa, että tilastossa on kunnon piikki ja saanut olkapääni ehkä kroonisesti kipeäksi. Olen nieleskellyt kyyneleitä, kun 50cm:n aaltolankku oli Kiiralle ja mulle ihan ylivoimainen este. Monta kertaa olen miettinyt (viimeksi tänään), että olisiko sittenkin pitänyt hankkia se opetusmestari nuoren ja raa'an sijaan, mutta toisaalta tämä palkitsee eri tavalla. Jos me tullaan eteenpäin, niin mä olen itse sen (valmentajien kanssa) tehnyt.

 

Me ollaan Kiiran kanssa reissattu satoja kilometrejä, yritetty löytää omaa paikkaamme vieraassa kaupungissa, jossa ei tunnettu ketään muuta kuin toisemme. Ollaan kasvettu vuoden aikana jo tosi tiiviisti yhteen ja tunnetaan hyvin toistemme reaktiot eri asioihin. Mä elän Kiiran stressiä, jos se stressaa ja mun mielialat kuvastuu siitä. Olen pitänyt siitä kiinni, vaikka mua on suoraan kehoitettu myymään se ja olen jaksanut uskoa meihin huolimatta siitä negatiivisuudesta joka (etenkin hevos-)maailmassa myllää. Oon kohdannut arvostelua, joka pääasiassa kantautuu korviin mutkan kautta ja silti ollaan painettu eteenpäin.

 

Silti olen kiitollinen joka hetkestä. Niistä, kun olen kokenut onnistumista ja iloa, mutta myös niistä kun tsekkaillut tiluksia maasta käsin. Oon kiitollinen tuosta kaviokkaasta, joka tuo mun elämään niin paljon sisältöä joka ikinen päivä. Jaksaa mua kun en osaa ratsastaa ja annan ristiriitaisia apuja. Sietää mua kun en päästä maastossa kaahottamaan ihan pää viidentenä jalkana. :D Vastineeksi mä annan anteeksi ne pukkikiukuttelut ja rodeot mitkä saan osakseni jos koulutreeneissä kiristän nutturaa ja vaadin enemmän, eikä se miellytä Kiiraa. Tää on monessakin mielessä kunnon kavioliitto - sitä eletään niiden toisen hyvien ja huonojen puolien kanssa ja hyväksytään se toinen sellaisena kuin se on.

 

Joten haluan kiittää tuota kirahvia, karvakorvaa, rakasta tammanturjaketta. Kiitos tästä vuodesta, and here's to many more! <3

 

#42: Hevoset 2015 messut

Monen muun heppahullun tavoin myös mut löysi tänä viikonloppuna Tampereelta Hevoset 2015-messuilta. Kyseessä oli mun ensimmäinen kerta näillä messuilla, kun viime vuosina oon aina ollut Englannissa niiden aikaan. Tällä kertaa onneksi pääsin ja kokemus oli tosi mielenkiintoinen, vaikka olinkin paikalla vain sunnuntaina.

 

 

 

Toki tiesin että messut tulisivat olemaan isot ja kävijöitä paljon, mutta se hevosihmisten hervoton määrä pääsi kuitenkin lyömään ällikällä. On meitä vaan huikea joukko! :) Jopa siinä määrin oli porukkaa, että yhteenkään tuttuun en törmännyt (paitsi tuntemiini hevostarvikeliikkeen myyjiin), vaikka tosi moni ihan kaveripiiristäkin ilmoitti lähtevänsä messuille.

 

Täytyy sanoa, että tarjonta oli tosi kattava ja hevosihmisiä hemmoiteltiin oikein kunnolla. Itsekään en välttynyt ostoksilta, jotka tosin kaikki tulivat ihan tarpeeseen. Mukaan tarttui kaksi Lami-cellin kouluhuopaa, toinen tummansininen ja toinen ruskea. Alunperin suunnittelin ostavani vain toisen, mutta kun mulla oli niin suunnattomia vaikeuksia päättää väriä ja sain niistä vielä kelpo alennuksen, niin ne tarttuivat sitten mukaan molemmat... Valkoinen huopa jäi kyllä vielä ostamatta, mutta kaipa sekin tulee hankittua jossain kohtaa.

 

 

 

 

Lisäksi sain viimein hankittua Kiiralle rintaremmimartingaalin, josta olikin pari postausta takaperin puhetta. Ja päädyin siis nimenomaan rintaremmimartingaaliin normimartingaalin sijasta, koska se on tukevampi vaihtoehto ja samassa paketissa rintaremmi. Kirsikkana kakun päällä oli vielä karvankiillotusaine, joka lähti melkeinpä "kaupan päälle".

 

 

 

Pakko myöntää, että kyllä nuo messut sai mullekin kunnon ostobuumin päälle ja mukaan olisi tarttunut niin paljon kaikkea muutakin, jos budjetti olisi rajaton. 29 euron hintaisia kankisuitsia tutkiskelin kauan ja oli tosi lähellä etteivät nekin lähteneet matkaan mukaan, mutta vielä en niitä hankkinut. Mähän siis en ole ikinä edes ratsastanut vielä kangilla, mutta opettelu on edessä jossain vaiheessa ja ohjatusti. Nämä suitset olisivat tulleet ns. varastoon odottamaan oikeaa aikaa.

 

 

Seurasin myös kahta esteratsastuskilpailua, ensimmäinen oli Agrimarketin Speed Trophy korkeudella 130 cm ja jälkimmäinen oli niin ikään Agrimarketin Avant Gold Cup, jossa esteet olivat 140 cm. Tosi mielenkiintoista oli nähdä suomalaisen esteratsastuksen huippunimiä ihan livenä silmien edessä. Tykkäsin myös katsella miten ratsastajat ratkaisivat niitä tilanteita, joissa hevonen jännittyi tai pelkäsi messuyleisön edessä, eihän se ollut hevosillekaan ihan tyypillisin kilpailutilanne. Nollaratoja tuli suhteellisen vähän ja rata vaikuttikin jokseenkin haastavalta ratsastaa. Paljon annettiin myös mahdollisuuksia säästää aikaa, mutta tämä myös kostautui jyrkkinä käännöksinä ja lyhkäisinä teinä. Tosi mielenkiintoista nähdä, miten ratsastajat kykenivät tarvittaessa muuttamaan rytmiä ja pääsivät jopa takaisin siihen hyvin silloin kun se menetettiin. Pakko myöntää, että mua ei kyllä noista esteistä saisi millään yli, täytyy vähän olla hullu jos tuohon lähtee! :D toisaalta kyllä rutiinin kanssa niitä uskaltaakin sitten nostaa.

 

 

 

Hyppykuvat valitettavasti kaikki epäonnistuivat, kun en kiireessä löytänyt kamerasta sopivia asetuksia.

 

Kiitos Tampereen hevosmessut 2015 ja ensi vuotta odotellessa! :)

#41: Liisa Dahlin kouluvalmennus 10.4.2015

Perjantaina 10.4. käytiin taas Liisa Dahlin valmennuksessa Kiiran kanssa. Tällä kertaa päästiin vihdoin tuuppaamaan ulkokentällä ja siskokin suostui kuvaajaksi. Kouluvalmennukset on aina jotain, mitä odotan todella innolla ja niin oli myöskin tällä kertaa. Viime kerralla kun tuntui, että pääsin taas valovuoden eteenpäin, jos ei ratsastustaidollisesti niin ainakin ymmärryksellisesti.

Kiira oli näin innolla mukana, kun oltiin menossa valkkuun. :D Komean reiänkin oli saanut aikaan tuohon loimeen. Onneksi se kuitenkin nousi ylös tuosta ennen kuin hain sen sisälle, koska mulle tulee aina ihan hirveän huono omatunto, jos joudun komentamaan sen ylös, kun se makaa.

Sitten päästiin itse valkkuun. Lähdettiin liikkeelle ihan käynnissä. Ensin tarkistettiin, että heppa kuunteli pohjetta ja sitten siirryttiin isolle pääty-ympyrälle työstämään asetuksia läpi. Kiira ei ollut ihan reippaimmalla tuulellaan ja jäi itseasiassa koko valmennuksen aikana ajoittain pohkeen taakse. Asetukset menivät kuitenkin molempiin suuntiin hyvin läpi ja Lissun mukaan mun kädet olivat nyt tasaisemmat kuin viimeksi. Tällä siis tarkoitan sitä, että mulla on/oli tapana vetää vasen käsi ihan syliin, kun taas oikea käsi karkaa eteenpäin yhdessä oikean hartian kanssa.

Muutenkin koen, että oon oppinut paremmin pitämään käden hiljaa ja ratsastamaan enemmän jalalla. Se on sitten toinen juttu, että kuunteleeko Kiira sitä mun jalkaa. :D Lissu kehoitti mua ratsastamaan vielä enemmän ilman kannuksia, jotta joudun oikeasti herkistämään Kiiraa pohkeelle enkä aina käytä kannusta, jos pohkeeseen ei tule reaktiota. Tämä oli ehkä tämän päivän suurin kritiikki, en saa tökkiä liikaa kannuksella. Mun kannuksissa ei silti ole kuin pallokärki juuri siksi, etten vaan vahingossa aiheuttaisi Kiiralle kipua hallitsemattomalla kantapään liikkeellä. Mutta tosiaan, useimmiten ratsastan ilman, koska tavoite on saada heppa reagoimaan pohkeeseen paremmin. Tätä työstetään.

Sitten jatkettiin kevyessä ravissa ja Kiira oli taas alkuun aika jäykkä, jolloin keskityin vaan ratsastamaan pohkeella eteenpäin ja vähät välitin sen pään asennosta, kunhan se kulki eteenpäin ilman pikkupukkeja. Edelleen tehtiin voltteja, asetuksia ja taivutuksia ja kyllähän se siitä pikkuhiljaa alkoi vertyä ja liikkua paremmin. Tässä vaiheessa ratsastajalla oli jo niin kuuma, että takki piti heittää pois. :D Sitten pienennettiin voltteja ja nostettiin hieman laukkaa.

Laukassa mulla on kaikkein suurimmat ongelmat. Lykkään helposti Kiiraan vaan lisää vauhtia, koska sen laukatessa ei ikinä tunnu että se menisi reippaasti. Sillä on jotenkin niin pehmeä ja tasainen laukka. Lisäksi annan Kiiran valahtaa etupainoiseksi ja pitkäksi, kun mun pitäisi kerätä painoa takajaloille ja saada liikettä suunnattua enemmän ylös kuin eteenpäin. Lisähankaluuksia tähän tuo se, että Kiira myös tipauttaa laukan raville tosi helposti. Muutaman kerran valmennuksessakin kävi niin, että meikäläinen yritti olla lykkimättä ja samalla nostaa etupäätä, kun K tulkitsi sen pyynnöksi laskea raviin. On se vaan niin vaikeaa!

Paino takaosalle...

...ja sitten se jo karkasinkin eteen uudelleen.

Loppujen lopuksi keskityttiin hyvin pitkälti ihan perusasioihin ja perusratsastukseen tässä valkussa, mikä tosiaan teki Kiiralle ja mulle todella hyvää. Tehtiin muutamia pysähdyksiä ja tavoitteena oli saada K pysymään tasaisessa peräänannossa myös paikallaan seistäessä ja samalla ottamaan takaosansa alle. Ensimmäiset pysähdykset olivat jotain aivan kamalaa, mutta kyllä nekin paranivat, kun itse valmistelin ne paremmin ja VAADIN Kiiralta asioita. Helposti totean vaan että "No riittävän hyvä" vaikka varaa olisi parantaa vielä rutkasti. Nyt nutturaa kireämmälle! :) Samalla mun pitää olla hereillä siinä, että ohjan pidäte ei jää päälle ja että oon nopea myötäämään kädellä.

Lissu keskittyi aika paljon toiseen tunnilla olleeseen ratsukkoon, joten lopuksi sain tehdä aika itsenäisesti ravityöskentelyä, jossa tavoitteena oli saada Kiira siirtämään yhä enemmän painoa takaosalleen. Lisäksi tein muutamia ravilisäyksiä, joista toiset onnistuivat paremmin kuin toiset. Tässä vielä lopputunnin kuvasaldoa.

Toinen isompi kritiikki koski ohjien pituutta ja Kiiran etupainoisuutta. Mun pitää saada se kulkemaan paremmin ylämäkeen ja huolehtia siitä, että en jää itse kantamaan sitä, vaan sen pitää itse kantaa itsensä. Lissu komensi mua lyhentämään ohjaa oikein kunnolla ja omasta mielestä ne tuntui ihan kamalan lyhyiltä ratsastaessa, mutta nyt kun näitä kuvia katsoo, niin eihän ne nyt niin lyhyet olleetkaan. Kiira vaan nojasi kunnolla ohjaan ja silloin mun tuli tehdä sarja nopeita puolipidätteitä ja samalla komentaa pohkeella ja istunnalla eteen. Ja tulihan sieltä ihan hyviäkin pätkiä ja Lissultakin tuli kehuja. :)

Kokonaisuudessaan valmennus oli taas tosi hyvä. Tässä siis vielä palaute, jota sain:

+ Kiira on hyvävointisen näköinen ja tullut paljon eteenpäin viime kesästä
+ ajoittain tosi hyviä pätkiä
+ mun kädet on paremmassa balanssissa keskenään
+ ei nyt tullut kommenttia mun istunnan vinoudesta

- mun pohkeen käyttö on vielä puutteellista
- Kiira valahtaa etupainoiseksi -> liian pitkä ohja
- takakenoisuus pitää karsia pois

Oli kyllä ihan superkiva päivä! :) Tällä viikolla onkin tullut useita postauksia, mutta on vaan ollut niin paljon päivitettävää. Mutta kai se on lukijoillekin kiva, että välillä tulee uutta luettavaakin. Ihanaa kevätviikonloppua kaikille!

#40: Huhtikuun haavehankinnat

Tänään vuorossa hieman erilaista postausta. Tein hieman kartoitusta siitä, että mitkä heppakamat olisi syytä seuraavaksi hankkia. No, ikkunashoppailuksihan se meni... Niiden tuiki tarpeellisten juttujen lisäksi päädyin verkkokauppoihin tutkiskelemaan tarjontaa ja ihan tuhottoman kauan siellä saa kulutettua aikaa. En ole ikinä ollut mikään shoppailija mutta nyt näiden hevostarvikkeiden myötä ymmärrän sitä kulutus- ja shoppailutarvetta, joka osalla (naisista) on muita kulutustavaroita kohtaan. Kai se on tää hunter-gatherer vaisto mikä siellä taustalla on... tai sitten pelkkä ahneus. :p

 

Joka tapauksessa, näin hevosmessujenkin alla ja kevään ihanien uutuuksien aikaan on ehkä ihan sallittua haaveilla kaikesta materiasta mitä sitä hankkisi, mikäli kukkarossa olisi tuohta ihan rajattomasti. :)

 

- Martingaali

 

Martingaali on ollut mun ostoslistalla jo pidemmän aikaa. Tulisi käyttöön lähinnä maastoon ja esteille, koska Kiiralla on välillä tapana kiskoa päätä ylös ja joskus ilmaan nousevat myös etujalat. Tapa on kyllä jäänyt vähemmälle ainakin viime aikoina, mutta eipä vara venettä kaada, varsinkaan kun martingaali on apuohjista se turvallisin ja sen kanssa hevosta on mahdoton pilata, ellei martingaali itsessään ole väärän kokoinen.

 

Haaveissani mun unelmamartingaali on musta ja siinä on kultaiset helat, niin kuin kaikissa Kiiran tarvikkeissa (tottakai harvinainen yhdistelmä). Mallina mua viehättää tämä Globus Tekna rintaremmimartingaali, h. 69,90€.

 

Todennäköisemmin matkaan tarttuu kuitenkin joku halvempi perusmartingaali, kuten tämä Horzen martingaali (jota ei myöskään saa mustana ja messinkiheloilla). H. 18,95€

 

- Pikeur Lucinda -kilparatsastushousut 189,00€

 

Jossakin vaiheessa se kisa-asun osto on edessä ja nämä housut miellyttää kyllä omaa silmää todella paljon. Muutenkin tykkään Pikeurin vaatteista tosi paljon ja nämä hylkivät likaa ja vettä.

 

 

- Pikeur Ascona -kisatakki 189,00€

 

Tämä takki on mun ehdoton suosikki kisatakeista ja oon varmaan vuoden päivät jo tätä katsellut kaihoten ja aina ajoittain selannut myyntipalstoja siinä toivossa, että joku myisi tätä halvalla ja hyväkuntoisena (eipä oo vielä tapahtunut). Sit joskus, kun olen varoissani, niin tämän tilaan!

 

 

- Kingsland Amelia -liivi

 

Oon jo useamman talven ajan haaveillut toppaliivistä ja erityisesti käännettävät toppaliivit kiehtovat. Oon aina tykännyt vaatteista, joissa on jokin juju ja siksi nää käännettävät varmaan vetoaakin muhun. Kingslandin Amelia on nätti ja just sellainen millaiseksi liivini olen kuvitellut.

 

 

- Finn-Tack Pritex -kesäloimi h. 54,95€

 

Koska loimiahan ei koskaan voi olla liikaa. Rehellisesti Kiira kaipaisi ohuempaa talliloimea, sillä fleece jää sille paksuksi ja soveltuu muutenkin paremmin kuivatuskäyttöön.

 

 

 

Jatkuu toukokuun osassa! Kun vauhtiin pääsen, niin eihän tästä tuu loppua. :D Materialisti mikä materialisti...

#39: Nyt alkoi maitohappobakteerikuuri!

Eilen hain siis Kiiralle maitohappobakteerikuurin sekä siihen kylkeen myös oluthiivaa. Selvennykseksi siis, maitohappobakteeri tukee vatsan luonnollista bakteerikantaa ja edistää hevosen normaalia ruuansulatusta ja oluthiiva toimii tässä tukena, sen lisäksi että siinä on runsaasti b-vitamiinia. Kiiralla on ollut talvella selkä aika ajoin jumissa ja kaverini vinkkasi ratkaisuksi b-vitamiinia, joten tulipa lyötyä kaksi kärpästä yhdellä iskulla. :)

 

Toivottavasti tämä nyt vähän tasoittaa Kiiran vatsaa. Maitohappobakteerikuuri ei kuitenkaan poista Kiiran vatsavaivojen syytä, vaan lähinnä lievittää oireita, joten syyn metsästys jatkuu. Todennäköisiä vaihtoehtoja on kolme: 1) sokeripitoinen säilöheinä 2) pelletti kuivikkeena 3) hiekka. Hiekkaa en pidä kovin todennäköisenä, kun en ole koskaan nähnyt Kiiran sitä syövän, mutta onhan sekin toki mahdollista.

 

Eilen käytiin Kiiran kanssa myös nauttimassa kevätauringosta maastossa. Ja olikin aivan super maastoreissu, laukattiin erästä laukkasuoraa edes takaisin. Ihanaa alkanutta viikkoa myös teille kaikille! :)

 

#38: Paluu siirtymisiin ja perustyöskentelyyn

Vielä viikko takaperin Kiira oli ihan super ratsastaa, ja tätä hyvää putkea oli kestänyt jo pidemmän aikaa (reilu viikon). Tunsin vahvasti, että tultiin siinä ajassa ihan kilometrikaupalla eteenpäin ratsukkona. Kiira oli pääasiassa pohkeen edessä, kevyellä tuntumalla edestä ja pääsin lyhentämään sitä edestä entistä paremmin. Käytiin Lissun kouluvalmennuksessakin ja harjoiteltiin sulkutaivutusten alkeita sekä takaosakäännöksiä ja Kiira omaksui uudet asiat hyvin. Lissukin kehui Kiiran liikettä ja että se näytti hyvältä (Lissu ei turhaan kehu, joten kaiken positiivisen sen suusta tietää ansainneensa). Mun istuntaa korjattiin myös urakalla, koska mun oma paino keikkuu aina Kiiran oikealla puolella tehden vasempaan kierrokseen ratsastamisesta todella vaikeaa. Kotiläksyksi sain korjata mun istuntaa ja kiinnittää huomiota siihen, että ratsastan symmetrisemmin.

 

Sitten tapahtui vapaapäivä. Keskiviikkona mulla oli iltatalli ja kiireisen aikataulun seurauksena en ehtinyt Kiiraa kävelyttää, vaikka alunperin oli tarkoitus. Nämä täydet vapaat ei oikein Kiiralle sovi ja seuraukset olivat nähtävissä heti torstaina, kun seuraavaksi kiipesin Kiiran selkään. Alla oli hyvin pohkeen takana mateleva laama, liike oli täysin poissa ja hevonen kärttyinen ja jäykkä. Jaloista ei löytynyt mitään vikaa, olivat ihan kuivat ja viileät, mutta epäilen vatsaa yhdistettynä vapaapäivän jälkeiseen jäykkyyteen. K reagoi kaikkeen voimakkaasti vatsallaan ja sillä on taas vaihteeksi ollut vatsa sekaisin. Toimintasuunnitelma on tämä:

 

1) maitohappobakteeri ruokaan
2) kuivikkeen vaihto pelletistä turpeeseen, kun se syö sitä ihan kiitettävästi
3) heinän vaihto säilöstä kuivaan

 

Joka tapauksessa jouduin komentamaan Kiiraa aika voimakkaasti, josta se puolestaan veti herneen nenään ja latasi kunnon pukin suoraan maneesin oven ikkunaan... Järkyttävä rysäys kuului, mutta onneksi ikkuna on todistetusti potkunkestävä, kun ei hajonnut.

 

Loppuajasta ratsastin vielä hetken kentällä ja Kiira ei edelleenkään olisi halunnut tehdä mitään. Lopulta se liikkui siedettävästi, mutta ei edelleenkään kunnolla eteen. Ironista tässä on se, että kun saan jonkun kameran varteen, niin Kiiralla on poikkeuksetta huono päivä. :D Tässä joka tapauksessa hieman kuvamatskua tuosta päivästä.

 

Aloiteltiin maneesissa ja Kiira ei olisi millään liikkunut mihinkään.

Julkaisin tämän kuvan vain, koska siinä näkyy miten totaalilaama mulla oli torstaina alla. :D

Siirryttiin ulos ja ratsastajalle tuli kuuma. Hevonen alkoi liikkua aavistuksen paremmin, mutta oli edelleen tosi tahmea. Ja nää mun ratsastusilmeet on ihan legendaarisia! :D

Pikkuhiljaa parantaen ja takaosaa enemmän alle.

 

Tässä kuvassa mun ratsastusilme oli niin järkyttävä, että oli ihan pakko sensuroida... Ehkä sisällytän nämä blogin joulukalenteriin, jotta tekin saatte vielä nauraa. :D

 

 

Perjantaina K oli tosiaan edellisen postauksen hyppytreeneissä ja edelleen aika jäykkä. Lauantaina mentiin palauttavalle kiipeilylenkille maastoon ja K oli jo parempi. Eteenpäinpyrkimystä löytyi jo omasta takaa ja vaadin siltä pyöreänä kulkemista myös maastossa. Tavallisesti maastot on meillä rennompia enkä vaadi hevoselta kouluratsastusjuttuja, mutta nyt tarkoitus on kehittää Kiiran kuntoa ja kykyä kantaa itseään oikein.
 

Eilen tehtiin puomitreeni, jolla pyrin kehittämään erityisesti Kiiran laukkaa. Ongelmana siinä on se, että laukka ei oikein etene ellen minä lykkää siihen vauhtia lähes joka askeleella. EI NÄIN. Vaihtoehtoisesti Kiira saattaa myös laukata innokkaammin eteen, mistä seuraa useimmiten pupuloikkia ja pukkeja. Kentällä oli 4 kpl laukkapuomeja noin 3 metrin etäisyyksillä sekä kaksi laukkapuomia n. 16 metrin välillä. Kiira suoriutui puomeista ihan hyvin ja tasaisesti, mutta totesin, että sen kunto on tippunut saikkuilujen myötä aika reippaasti. Se ei jaksa kantaa itseään pitkiä aikoja kovin hyvin eikä jaksa ylläpitää hyvälaatuista laukkaa kovin pitkään. Meillä on edessä siis rantalaukkailuja, joilla sen kestävyys- ja lihaskuntoa aletaan tästä nostaa.
 

Eilen yritin taas kiinnittää siihen huomiota, että K työskentelisi rehellisesti takaa eteen ja takaosa olisi kunnolla alla. Se oli edelleen tosi hidas pohkeelle ja jopa raipalle. Pikkuhiljaa se siitä parani ja kun lopetin, se kulki jo hyvin avuilla. Mutta haluan sen viime viikon Kiiran takaisin. Aloin miettiä mitä tein eri tavalla silloin, kun Kiira oli niin super. Ja se on taas back to basics eli siirtymisiä! Oon joskus vähän liian lepsu näiden suhteen ja tyydyn viivästyneempään reaktioon kuin pitäisi. Tänään teen Kiiran kanssa koulutreenin ja pohkeeseen pitää AINA reagoida HETI. Käsi on samaan aikaan ihan hiljaa paikallaan. Se ei haittaa niin paljoa, jos Kiira nousee hetkeksi pois muodosta, kunhan suunta on kokoajan eteenpäin. Liian tiukka tuntuma vain tappaa juuri luodun liike-energian ja antaa hevoselle ristiriitaisia viestejä. Tällä treenillä siis maanantaina! :)

#37: Kiiran estetreeniä

Kiira pääsi pitkästä aikaa hyppäämään kunnolla, kun kyytiin saatiin osaava estekuski. Sen kanssa on nyt hypätty niin vähän, että saadaan melkeinpä nollasta aloittaa taas ja haluan, että perustyö tulee tehtyä oikein. Mutta kyllä se vaan hyppää ja mielellään! :) Oli oikein ilo katsoa, kun heppa silmin nähden nautti vaihteeksi estetreenistä. Tarkoitus olisi nyt taas sisällyttää pomppuja Kiiran viikko-ohjelmaan aluksi kerran kahdessa viikossa. Puomeilla neiti on jo osoittanut kehittyneensä. :) Mutta tässä kuvamateriaalia Kiiran pompuista. :) Kuski on tarkoituksella rajattu pois kuvista, ettei tule mitään ongelmia. Pahoittelut kuvien huonosta laadusta, mulla on vielä tosi pitkä matka edessä hevoskuvaajana...

Menee kyllä ihan Kiiran hyppykyvyt hukkaan mun kanssa. :'D Ehkä mun pitää myös alkaa hypellä ahkerammin, onhan se 110cm edessä joka tapauksessa, jos ohjaajan paperit aion käteen saada.