lauantai 11. huhtikuuta 2015

#41: Liisa Dahlin kouluvalmennus 10.4.2015

Perjantaina 10.4. käytiin taas Liisa Dahlin valmennuksessa Kiiran kanssa. Tällä kertaa päästiin vihdoin tuuppaamaan ulkokentällä ja siskokin suostui kuvaajaksi. Kouluvalmennukset on aina jotain, mitä odotan todella innolla ja niin oli myöskin tällä kertaa. Viime kerralla kun tuntui, että pääsin taas valovuoden eteenpäin, jos ei ratsastustaidollisesti niin ainakin ymmärryksellisesti.


Kiira oli näin innolla mukana, kun oltiin menossa valkkuun. :D Komean reiänkin oli saanut aikaan tuohon loimeen. Onneksi se kuitenkin nousi ylös tuosta ennen kuin hain sen sisälle, koska mulle tulee aina ihan hirveän huono omatunto, jos joudun komentamaan sen ylös, kun se makaa.

Sitten päästiin itse valkkuun. Lähdettiin liikkeelle ihan käynnissä. Ensin tarkistettiin, että heppa kuunteli pohjetta ja sitten siirryttiin isolle pääty-ympyrälle työstämään asetuksia läpi. Kiira ei ollut ihan reippaimmalla tuulellaan ja jäi itseasiassa koko valmennuksen aikana ajoittain pohkeen taakse. Asetukset menivät kuitenkin molempiin suuntiin hyvin läpi ja Lissun mukaan mun kädet olivat nyt tasaisemmat kuin viimeksi. Tällä siis tarkoitan sitä, että mulla on/oli tapana vetää vasen käsi ihan syliin, kun taas oikea käsi karkaa eteenpäin yhdessä oikean hartian kanssa.


Muutenkin koen, että oon oppinut paremmin pitämään käden hiljaa ja ratsastamaan enemmän jalalla. Se on sitten toinen juttu, että kuunteleeko Kiira sitä mun jalkaa. :D Lissu kehoitti mua ratsastamaan vielä enemmän ilman kannuksia, jotta joudun oikeasti herkistämään Kiiraa pohkeelle enkä aina käytä kannusta, jos pohkeeseen ei tule reaktiota. Tämä oli ehkä tämän päivän suurin kritiikki, en saa tökkiä liikaa kannuksella. Mun kannuksissa ei silti ole kuin pallokärki juuri siksi, etten vaan vahingossa aiheuttaisi Kiiralle kipua hallitsemattomalla kantapään liikkeellä. Mutta tosiaan, useimmiten ratsastan ilman, koska tavoite on saada heppa reagoimaan pohkeeseen paremmin. Tätä työstetään.


Sitten jatkettiin kevyessä ravissa ja Kiira oli taas alkuun aika jäykkä, jolloin keskityin vaan ratsastamaan pohkeella eteenpäin ja vähät välitin sen pään asennosta, kunhan se kulki eteenpäin ilman pikkupukkeja. Edelleen tehtiin voltteja, asetuksia ja taivutuksia ja kyllähän se siitä pikkuhiljaa alkoi vertyä ja liikkua paremmin. Tässä vaiheessa ratsastajalla oli jo niin kuuma, että takki piti heittää pois. :D Sitten pienennettiin voltteja ja nostettiin hieman laukkaa.


Laukassa mulla on kaikkein suurimmat ongelmat. Lykkään helposti Kiiraan vaan lisää vauhtia, koska sen laukatessa ei ikinä tunnu että se menisi reippaasti. Sillä on jotenkin niin pehmeä ja tasainen laukka. Lisäksi annan Kiiran valahtaa etupainoiseksi ja pitkäksi, kun mun pitäisi kerätä painoa takajaloille ja saada liikettä suunnattua enemmän ylös kuin eteenpäin. Lisähankaluuksia tähän tuo se, että Kiira myös tipauttaa laukan raville tosi helposti. Muutaman kerran valmennuksessakin kävi niin, että meikäläinen yritti olla lykkimättä ja samalla nostaa etupäätä, kun K tulkitsi sen pyynnöksi laskea raviin. On se vaan niin vaikeaa!

Paino takaosalle...

...ja sitten se jo karkasinkin eteen uudelleen.
Loppujen lopuksi keskityttiin hyvin pitkälti ihan perusasioihin ja perusratsastukseen tässä valkussa, mikä tosiaan teki Kiiralle ja mulle todella hyvää. Tehtiin muutamia pysähdyksiä ja tavoitteena oli saada K pysymään tasaisessa peräänannossa myös paikallaan seistäessä ja samalla ottamaan takaosansa alle. Ensimmäiset pysähdykset olivat jotain aivan kamalaa, mutta kyllä nekin paranivat, kun itse valmistelin ne paremmin ja VAADIN Kiiralta asioita. Helposti totean vaan että "No riittävän hyvä" vaikka varaa olisi parantaa vielä rutkasti. Nyt nutturaa kireämmälle! :) Samalla mun pitää olla hereillä siinä, että ohjan pidäte ei jää päälle ja että oon nopea myötäämään kädellä.

Lissu keskittyi aika paljon toiseen tunnilla olleeseen ratsukkoon, joten lopuksi sain tehdä aika itsenäisesti ravityöskentelyä, jossa tavoitteena oli saada Kiira siirtämään yhä enemmän painoa takaosalleen. Lisäksi tein muutamia ravilisäyksiä, joista toiset onnistuivat paremmin kuin toiset. Tässä vielä lopputunnin kuvasaldoa.





Toinen isompi kritiikki koski ohjien pituutta ja Kiiran etupainoisuutta. Mun pitää saada se kulkemaan paremmin ylämäkeen ja huolehtia siitä, että en jää itse kantamaan sitä, vaan sen pitää itse kantaa itsensä. Lissu komensi mua lyhentämään ohjaa oikein kunnolla ja omasta mielestä ne tuntui ihan kamalan lyhyiltä ratsastaessa, mutta nyt kun näitä kuvia katsoo, niin eihän ne nyt niin lyhyet olleetkaan. Kiira vaan nojasi kunnolla ohjaan ja silloin mun tuli tehdä sarja nopeita puolipidätteitä ja samalla komentaa pohkeella ja istunnalla eteen. Ja tulihan sieltä ihan hyviäkin pätkiä ja Lissultakin tuli kehuja. :)





Kokonaisuudessaan valmennus oli taas tosi hyvä. Tässä siis vielä palaute, jota sain:

+ Kiira on hyvävointisen näköinen ja tullut paljon eteenpäin viime kesästä
+ ajoittain tosi hyviä pätkiä
+ mun kädet on paremmassa balanssissa keskenään
+ ei nyt tullut kommenttia mun istunnan vinoudesta

- mun pohkeen käyttö on vielä puutteellista
- Kiira valahtaa etupainoiseksi -> liian pitkä ohja
- takakenoisuus pitää karsia pois

Oli kyllä ihan superkiva päivä! :) Tällä viikolla onkin tullut useita postauksia, mutta on vaan ollut niin paljon päivitettävää. Mutta kai se on lukijoillekin kiva, että välillä tulee uutta luettavaakin. Ihanaa kevätviikonloppua kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti