#45: Hyvän treeniviikon ei-niin-hyvä päätös

Tämä viikko ollaan taas treenattu Kiiran kanssa nousujohteisesti. Ohjelmassa on ollut maastoilua, puomitreeni, koulutreeni, jossa harjoiteltiin rataa ensi sunnuntain koulukisoihin sekä Lissun kouluvalmennus. Kiira on ollut aika kiva ratsastaa, reagoinut aika hyvin pohkeeseen ja tehnyt suht kivoja siirtymisiä ja pysähdyksiä. Vihdoin tuntui siltä, että oon löytänyt sille sopivan tavan treenata ja oppinut tuntemaan miten sen kroppa reagoi mihinkin treeniin. Tarkoitus oli tosiaan ilmoittautua ensi sunnuntain 1-tason koulukilpailuihin ja ratsastaa sekä C-merkin kouluohjelma 1997 ja K.N. special ja radan harjoittelussa ajattelin, että saattaisin tosiaan kehdatakin viedä Kiiran aitojen sisälle.

 

Kuva keskiviikon vapaapäivän maastokävelyltä, jolloin kaikki oli vielä hyvin.

 

Mutta perjantaina se sitten tapahtui. Mentiin jälleen Lissun kouluvalmennukseen ja alkuverkan jälkeen, kun Lissu pyysi taas kokoamaan Kiiraa enemmän ja lyhentämään ohjaa, niin Kiirapa lykkäsi kielensä ulos. Mulle tuli heti paniikki mun käden kovuudesta ja pidin tietoisesti kättä tosi pehmeällä. Mutta Kiira kiskoi itse oikeaa ohjaa vasten ja sitten työnsi kielensä uudelleen ulos. Alkutunti meni siis hevosella jonka kieli oli poskessa todella todella epäesteettisesti. Loppua kohti, kun Kiira vertyi ja alkoi liikkua paremmin, kieli pysyi jälleen suussa, mutta mun paha mieli ei kaikonnut mihinkään. Olen aina ollut tosi tarkka mun kädestä ja säännöllisin väliajoin varmistan valmentajilta, ettei mun käsi vaan ole liian kova. Yleensä saankin kommenttia, että saisin jopa vaikuttaa kädellä enemmän. Mutta nyt kun olen joutunut enemmän kokoamaan ohjalla makaavaa Kiiraa, niin pienetkin epätasaisuudet tietysti tuntuvat suuremmilta Kiiran suussa, kuin jos se itse kantaisi itseään paremmin. Siihen sillä ei kuitenkaan ole vielä tarpeeksi voimaa.

 

Lauantaina juoksutin Kiiran sivuohjilla ja se oli ihan normaali, joskin vähän ylienerginen ja huono keskittymään. Juoksutus venahti hieman tarkoitettua pidemmäksi, kun toinen vain päätti riekkua narun päässä. Lopulta aikansa riehuttuaan, kuuntelumoodi aktivoitui ja hepasta tuli taas ihan asiallinen.

 

Tänään sunnuntaina mun oli tarkoitus harjoitella Kiiran kanssa K.N. specialia, mutta heti kun otin ohjat (pehmeälle) tuntumalle ja aloin ratsastaa Kiiraa peräänantoon, kieli oli taas ulkona kuin Miley Cyruksella. Heitin oikean ohjan pois kädestä, mutta kieli pysyi ulkona. Kun Kiira vertyi, kieli oli ulkona enää vain laukassa, mutta joka tapauksessa. Ratsastin hetken käyntiä ja ravia jolloin kieli oli taas suussa ja sitten pyysin ystävääni kyytiin, jotta näkisin missä määrin kielenroikotus johtui minusta. Mutta samalla tavalla kieli oli ulkona myös hänen ratsastaessaan. Epäiltiin, että Kiiralta on nyt vaadittu hetkellisesti liikaa ja Lissun valkuissa vaadittu kokoaminen on ollut sille tässä vaiheessa vielä liian suuri harppaus. Tätä kieliongelmaa kun ei meillä ole ollut missään vaiheessa ennen tätä, eikä yksikään hevonen ole mun kanssa vielä kieltään roikottanut. Ystävä totesi, että muuten Kiira oli oikein miellyttävä ratsastaa ja tullut huikeasti eteenpäin viime kesästä, jolloin hän on viimeksi sen selässä käynyt.

 

Joka tapauksessa tähän kielijuttuun puutun kyllä heti. Kouluradoilla ihan tosi iso pisteiden vähentäjä ja erittäin epäesteettisen näköistä. Ja mikä tärkeintä, aina se on oire jostain. Eli ensi hätään vaihdan Kiiran kuolainta, sillä on nyt menty pelkästään paksulla nivelellä, mutta nyt kokeilen kolmipalaa, jos sellaisen saan jostain sovitukseen. Ensi sunnuntain kisoissa mennään kokemuksen vuoksi vain C-merkin kouluohjelma ja jätetään K.N. special pois. Käydään vielä tällä viikolla Lissun valmennuksessa ja kerron tästä uudesta tavasta hänelle, jotta saan vinkkejä siitä, mitä mun tulisi tehdä asialle. Siitä eteenpäin Kiira saa taas astetta helpomman kauden, jolloin lisään maastoilua, kiipeilyä ja kavaletteja ja vähemmän intensiivistä koulutreeniä. Toivon todella, että tämä kielen roikottaminen jää pois.

 

Kermana kakun päällä oli vielä se, että tänään neiti oli onnistunut telomaan itsensä tarhassa ja oikean takajalan sisäsyrjällä oli komeat haavat. Tiedä sitten, onko neiti piehtaroidessaan iskenyt kantahokkinsa reiteensä vai onko tarhakaveriruuna koittanut häntä astua. Joka tapauksessa puhdistin haavat huolella. Onneksi eivät ole kovin syvät eikä Kiiran liikkumisessa näkynyt muutosta. Toivon todella, että ensi viikolla tuuli jälleen kääntyy.

 

Oikean takajalan sisäpuolen haavat.