#46: Onko sinulla #järkipäässä?

Kuun viimeisenä päivänä on vielä hyvä julkaista Ystäväni hevonen - blogin aloittamasta #järkipäässä kampanjasta postaus. Kampanjahan muistuttaa kypärän käytön tärkeydestä aina, kun ollaan ratsailla ja miksei muutenkin hevosten kanssa toimiessa. Kun pitää mielessä, että silloin työskennellään jopa yli 600 kg painavan pakoeläimen kanssa, jonka potku riittää halkomaan kallon, niin kypärän tarpeellisuus myös maasta työskentelyssä on ihan selkeä. Tunnustan auliisti, että itselläni on tässä parantamisen varaa. Kypärä on päässäni aina ratsastaessani askeltakaan. Joskus kuvaustilanteessa, jossa seistään paikallaan (juhlakuvat, teemakuvat yms.) saatan kavuta kyytiin ilman, vaikka sekään ei ole missään mielessä järkevää. Mutta ratsastaessa se on mulla aina päässä, ei väliä onko naapurin pomminvarma puskapolle vai tuoreempi tapaus. Tai vaikka mun oma Kiira.

Tätä juttua en oo oikeastaan ikinä kyseenalaistanut mitenkään, vaan mulle kypärän käyttö ratsastaessa on aina ollut itsestäänselvyys. Muistan kun joskus yläasteen alussa, kun mulla kävi myös mielessä tää "en käytä pyöräilykypärää"-vaihe, jonka isäni lopetti tyynesti tulostamalla kerran kuvia pyöräilijöistä, jotka olivat joutuneet onnettomuuksiin ilman kypärää. Siitä lähtien mulle ei ole koskaan tullut minkäänlaista kiusausta jättää kypärää kotiin edes pyöräillessäni. Kun se pään sisältö on kuitenkin niin paljon arvokkaampi asia kuin imago, suosio tai hyvännäköinen hiustyyli. Jos sun aivot makaa asfaltilla erillään muusta kehosta, niin eihän noilla asioilla ole mitään merkitystä silloin, eikä välttämättä enää koskaan myöhemminkään.

Olen ratsastusvuosieni aikana tavannut ratsastajia, jotka eivät kypärää käytä. Erityisesti mieleeni jäi henkilö, joka vaikutti suurella ja menestyvällä ratsastuskoululla, kisatuloksia oli korkealta ja koulutuomarinkin pätevyys, mutta kypärä ei päässä käynyt kuin äärimmäisestä pakosta. Syy sen käyttämättömyyteen oli hiustyylin pilalle meno (ja toisaalta varmasti myös kapinahenki yleistä asennetta kohtaan). Koskaan hevosten kanssa ei tule niin hyväksi, että voisi suosiolla jättää kypärän pois. Hevosen reaktio ei riipu vain sinusta ja hevosesta, vaan hevonen on alati ympäristöönsä reagoiva eläin, jolle meidän inhimilliset voimamme eivät voi mitään. Näkihän sen Las Vegasin maailmancupissakin, kun Isabell Werthinkin hevonen säikähti ja reagoi tavalla, jota Werth ei voinut estää. Jos luulet olevasi riittävän hyvä ratsastamaan ilman kypärää, huijaat itseäsi. Vielä pahempi, hyvänä ratsastajana ja täten nuorempien esikuvana kannustat (halusit sitä tai et) nuorempia ratsastajia jättämään kypärän kaappiin ja mielestäni osaavampien ratsastajien tulisi ottaa huomioon roolinsa esikuvana, varsinkin jos he vaikuttavat ratsastuskoululla. Se on kieltämättä oma asiasi mitä teet omistamallasi tallilla keskellä ei mitään, jossa nuoremmat eivät saa sinusta vaikutteita. Mainitsemani henkilön toimista nousi jupakka, jossa osapuolia olivat mm. nuorten ratsastajien vanhemmat, jotka olivat hyvin järkyttyneitä henkilön toiminnasta.

Siksi minulta saa reilun hatunnoston Charlotte Dujardin, joka ylivoimaisen hienosta ratsastustaidostaan huolimatta käyttää kypärää areenoilla. Muistakaahan tekin, että se kaikkein arvokkain ruumiinosanne sijaitsee siellä päässä. Siellä on teidän mielenne, ajatuksenne, muistonne, minuutenne - siis lyhyesti kaikki, mikä tekee elämästä elämisen arvoista. Tehkää itsellenne palvelus rakkaudella ja käyttäkää sitä kypärää. Myös sillä lyhyellä lenkillä tutulla hevosella. :)

Oikein ihanaa vappua teille kaikille! :) pidetäänhän #järkipäässä