#18: Kesän 2014 kooste

Tämä kesä on ollut ikimuistoinen omalla tavallaan. Olen ollut ensimmäistä kesää hevosenomistajana ja luonnollisesti suuri osa kesästä on vietetty tallilla tutustuen hevosenomistajan arkeen ja Kiiraan, joka on osoittautunut monta kertaa valloittavammaksi persoonaksi kuin mitä olin alkuun kuvitellut. Joten ajattelin, että hevospainoitteinen kesän kooste sopii tähän blogiin ja alati pimeneviin syksyn iltoihin, joiden aikana tekee välillä mieli paeta kesän rantakeleihin ja yöttömiin öihin.

TOUKOKUU 2014

Mun kesä alkoi oikeastaan jo toukokuussa, kun tulin takaisin Suomeen ja Kiira tuli kotiin 20.5. Tätä ennen kävin vielä ratsastamassa sen myyntitallilla ja nautin siitä uskomattomasta fiiliksestä, että tuo kauraturpa tuolla pellolla on mun ikioma.

Vieläkin katson näitä meidän ratsastuskuvia ihmetellen - oltiinko me oikeasti alussa tuon näköisiä?

Sitten koitti kauan odotettu päivä, jona Kiira tuli kotiin. Ei sitä vielä silloinkaan käsittänyt, mutta voi sitä onnen ja innostuksen määrää!

Juuri traikusta purettu hevonen ja ikionnellinen omistaja.

Kiira tutustumassa uuteen karsinaansa.

Ruoka maistui heti ensi hetkistä saakka ja heppa otti lungisti.

KESÄKUU 2014

Kesäkuu pyörähti käyntiin rantamaastolla meidän huipputalliporukalla. Oli mielettömän hienoa aloittaa kesä yhdessä tällaisella tempauksella ja tämän jälkeen ei ollakaan saatu näin isoa porukkaa mukaan.

Kesäkuusta mieleen jäivät myös Liisa Dahlin kouluvalmennukset, joissa ehdin käydä pari kertaa ennen kuin Kiira alkoi oireilla takapolviaan. Lissu opetti minulle muutamassa tunnissa enemmän kuin olisin oppinut 20:ssä ratsastuskoulun tunnissa. Sain ihan mielettömiä ahaa-elämyksiä Kiiran kanssa ja jopa Lissu itse oli vaikuttunut siitä miten paljon tultiin viikossakin eteenpäin. Vähän harmittaa, että nämä muutamat valkut jäivät ainakin toistaiseksi meidän viimeisiksi Lissun valkuiksi.

Käytiin myös pari kertaa Petra Hurun estevalkuissa, vaihtelevalla menestyksellä. Myös Petralta sain hyödyllisiä vinkkejä ja opin istumaan kohtuullisen rauhassa ennen hyppyä, kun ennen lähdin herkästi nojaamaan eteenpäin. Vanhat tavat nostavat vieläkin välillä päätään, mutta pikkuhiljaa huonoista taipumuksista päässee eroon.

Juhannuksen kieppeillä Kiira alkoi oireilla takapolviaan ja oikean jalan kiertoliike astui mukaan kuvioihin. Loppukuu menikin lähinnä saikkuillessa ja levossa ja Kiira sai kipulääkekuurin. Mitään hyötyä tästä ei ollut, vaan heinäkuuhun siirryttiin hyvin huolestuneissa merkeissä.

HEINÄKUU 2014

Heinäkuu alkoi loputtoman tuntuisella saikkuilulla. Menin paljon käyntiä ilman satulaa ja sitten käytiin Kiiran kanssa Teivon klinikalla. Diagnoosi oli löysät takapolvet ja siitä aiheutuva jalan kiertoliike. Ohjeeksi sain treenata normaalisti ja vahvistaa Kiiran takapäätä puomiliikunnalla, kiipeilyllä ja juoksutuksella. Näillä ohjeilla ollaan menty tähänkin asti. Ja voi että sitä fiilistä, kun pääsi takaisin satulaan melkein neljän viikon tauon jälkeen! Ja jep, joskus on ihana ratsastaa yli-isossa vanhassa t-paidassa kesähelteillä<3

Kiira pääsi myös nauttimaan kesästä laitumelle "bestiksensä" Netta-tamman kanssa. Sori mun kimitys taustalla...

ELOKUU 2014

Elokuussa uskaltauduin jo treenaamaan Kiira vähän rankemmin ja tuloksiakin tuli jo näkyviin. Valmennuksissa en edelleenkään uskaltanut käydä, koska Kiiralla oli edelleen hyviä ja huonoja päiviä ennalta-arvaamattomassa rytmissä. Omat mielialat seilasivat kaikkialla epätoivon ja euforian välillä. Lisäksi elokuussa tehtiin muutama hullu maastoreissu ja otettiin Kiirasta 3kk:n kehityskuvat. Näissäkin K alkaa jo näyttää hevoselta!



Kokonaisuudessaa tämä kesä oli mun ensimmäinen todellinen hevoskesä. Toivottavasti niitä on vielä tulossa monta! Tästä hyvillä mielillä jatketaan kohti syksyä ja uusia haasteita!

#17: Ei-niin-onnistunut kisadebyytti

Nyt oon jo sen verran toennut, että pystyy tästäkin kirjoittamaan. No ei, on vaan ollut tosi kiire viimeiset kaksi päivää, kun on juhlittu synttäreitä ynnä muuta. :D Siis sunnuntaina kävin tosiaan ihan uteliaisuudesta Kiiran kanssa harjoitusestekilpailuissa ja luokkanahan oli se 40-50 cm. Itse rataa enemmän mua huoletti Kiiran reaktio tähän kilpailuissa esiintyvään oheistoimintaan: hälinään, vieraisiin hevosiin, pillin vihellykseen, rekkaan, jossa tuomarit istuivat, taputuksiin, koiriin katsomossa yms. Radan korkeuden valitsin tarkoituksella helpoksi, jotta vaikea rata ei ennestään lisäisi Kiiran paineita, koska tiesin, että sillä ei oltu kisattu ainakaan Suomessa ennen tätä.

Karsinassa Kiira huuteli hieman ohi kulkeville uusille tuttavuuksille ja oli vireällä, mutta ihan suht rauhallisella tuulella. Olin edellisenä iltana jopa letittänyt sen hännän ja trimmannut sen harjan, joten ihan peikkoina ei tällä kertaa oltu. Oon kyllä niin lahjaton kaikessa mikä vähänkään liittyy parturoiintiin, joten tähän tulokseen meikäläinen saa olla jo kohtuutyytyväinen! :D Kuvamateriaalia tästä päivästä ei kuitenkaan ole, ja ehkä ihan hyväkin niin.

 

Käytiin kävelemässä alkukäynnit lähimaastossa niin, että talutin Kiiraa. Salakavalasti kävelin myös buffetin ja tuomarirekan ohi, ihan siksi, että Kiira näkisi ne ennen suoritustaan ja ehkä ahdistuisi vähemmän. Hieman se epäröi, mutta tuli kuitenkin kiltisti mun perässä niiden ohi. Taluttelun jälkeen nousin selkään ja Kiirakin vaikutti rauhalliselta ja tyytyväiseltä, vaikka tallipihassa oli tosi kova hälinä. Kun päästiin verkka-alueelle, Kiira jännittyi jonkin verran ja tuli sieltä pientä keulimistakin. Verkka-alue oli jaettu kahtia, toinen puoli oli vasempaan kierrokseen ja toinen oikeaan. Kouluaidat, jotka toimivat raja-aitoina olivat K:n mielestä aika hurjia ja niitä se kyttäsi alkuun aika paljon. Parin kierroksen jälkeen se kuitenkin rentoutui ja alkoi toimia jopa yllättävän kivasti. Itsekin rentouduin ja ajattelin, että ehkä tää meneekin ihan hyvin. Ei olisi saanut nuolaista ennen kuin tipahtaa...

 

Verkkahypyt oli pääasiassa tosi hyviä, Kiira meni kaikista yli ja pari liian kaukaa lähtenyttä hyppyä sain vielä korjattua. Heppa tuntui kivalta, mutta ehkä hieman väsyneeltä. Siksi otin aika lyhyen verkan ja vain ravailin loppuvaiheessa ennen suoritusta. Kiira oli tosiaan rento ja kulki kivasti pyöreänä. Sitten tulikin meidän vuoro valmistautua ja päästiin kisakentälle. Kiiran rentous karisi silmänräpäyksessä, se kyttäsi vuoroin rekkaa ja yleisöä, mutta pillin vihellykseen se ei reagoinut erityisemmin.  Rata alkoi kentän toisesta päästä ja sinne Kiira meni ihan mielellään, kun pääsi poispäin yleisöstä. Hevonen oli kuitenkin jo tosi jännittynyt ja vihellyksen jälkeen mulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin aloittaa rata.

 

Ekalle okserille K tuli tosi epävarmasti, mutta olin hereillä ja pohkeilla kannustamalla se hyppäsi puhtaasti yli. Toinen este olikin suoraan tuomareiden nenän alla ja Kiiran kierrokset lisääntyi kovaa vauhtia. Matkalla tuli muutamat sivuloikat ja kiemurtelut, mutta sain sen vielä tuotua toisellekin esteelle onnistuneesti. Kolmannelle se jatkoi riehumista ja kiihdytti vauhtia päästessään jälleen poispäin pelottavasta ihmismassasta. Lähestymisessä se puski kauhealla voimalla vasten mun vasenta pohjetta ja luiskahti kolmannesta esteestä ohi. Siinä kohtaa jo otti päähän suuresti ja tiesin, että Kiira ei tästä ainakaan paranisi. Otin uuden lähestymisen ja pidin sen hyvin tiukasti apujen välissä, minkä seurauksena kolmaskin este ylitettiin puhtaasti. Tässä kohtaa K veti kuitenkin täyden stopin. Se pysähtyi, alkoi hyppiä pystyyn ja jouduin tosissani tappelemaan sen kanssa, että se edes suostuisi kääntymään kohti neljättä estettä. Lopulta sain sen laukkaamaan kohti neljättä, mutta sitten onnettomasti ajoitettu sivuloikka ja yhtäkkinen käännös paikallaan suisti mut satulasta noin 15 metriä ennen estettä. Vasemmalle kyljelle tultiin alas, mutta kaikki paikat on ehjinä ja Kiira pysähtyi puhisten muutaman metrin päähän. Talutin täysin rauhattoman hevoseni ulos kentältä ja nousin uudelleen selkään. Kyllä se vähän harmitti, mutta odotukset eivät olleet korkealla ja koko osallistumisen pointti oli siinä, että tsekataan K:n kisakäyttäytyminen. Ihan varmasti oli sen ekat kisat ikinä missään ja tästä ei voi nousta kuin ylöspäin. Mentiin vielä pitkille loppukäynneille maastoon, missä se sitten lopulta rauhoittui. Ensi kerralla mennään varmaan puomi-/ristikkoluokkaan avustajineen, että saadaan totutettua sitä kisatilanteeseen ilman, että mä rikon kauheasti luitani. :D

 



Rata itsessään oli simppeli perusrata, hyvä kokemattomille hevosille ja ratsastajille. Jokainen este oli tavallaan oma yksittäinen tehtävänsä, ei sarjoja eikä suhteutettuja välejä.

 

 

Huolimatta meidän kohtuullisen heikosta kisadebyytistä, ei sille voinut olla kovin vihainen, kun toinen oli selvästi ahdistunut ja peloissaan. Enemmän mua harmittaa se, että edessä on aivan järkyttävä työmäärä ennen kuin meistä saadaan salonkikelpoisia. Nämä kisat näytti mulle entistä selvemmin, miten raakile Kiira on vielä ja sai mut hetkeksi epäilemään omaa kykyäni kouluttaa sitä. Sitten vaan palautin mieleeni, miten oma opettajani keväällä sanoi, että mulla on tarpeeksi kykyä ja taitoa tuoda sitä eteenpäin varsinkin valmentajien avulla. Joten ei kuin pää pystyyn ja kohti uusia pettymyksiä! :)

 

#16: Pientä itsenäistä hyppytreeniä

Nyt tiedossa tämän blogin ensimmäinen edes etäisesti esteratsastukseen viittaava postaus! Oon mä tässä blogihistorian aikana hyppinyt melko tasaisesti kerran viikossa, mutta kukaan ei ole aiemmin eksynyt kameran varteen. Muutenkin tykkään hypätä mahdollisimman pienellä yleisöllä, mutta yksi puomien nostaja kelpaa aina. :D Pitemmittä esipuheitta asiaan!

Aloitettiin pitkällä alkuverkalla kaikissa askellajeissa ja molempiin suuntiin. Kiira vaatii tosi pitkät lämmittelyt toimiakseen kunnolla. Muuten se kulkee selkä alhaalla ja pää pystyssä ja liike on sellaista hissuttelua. Tänään tyttö tuntui oikein erityisen kankealta ja se protestoi jälleen siirtymisissä jonkin verran. Siitä oon iloinen, että molemmat suunnat sujuu nykyään aikalailla yhtä hyvin/huonosti riippuen päivästä, eli Kiiran puoliero on ehkä kaventunut. Tunnin alussa kesti tosi kauan, että sain sille lisää eteenpäinpyrkimystä. Oon ratsastanut ehkä kuukauden täysin ilman kannuksia periaatteena "hevosen täytyy toimia ilmankin", mutta luulen, että silloin tällöin käytettynä kannukset on ihan hyvä juttu mulle ja Kiiralle. Nyt kun en ole käynyt valmennuksissa niin kannuksia ei ole tullut käytettyä lainkaan ja Kiira jää herkästi epäaktiiviseksi pohkeelle. Oma vikahan se on, pitäisi aina vaatia selkeä reaktio pohkeeseen ja olla käyttämättä sitä ns. turhaan (eli ilman vaikutusta). Tälläkin kertaa Kiira oli jopa ensimmäisissä verkkahypyissä aika epäaktiivinen, kunnes se tajusi, että nyt hypätään ja piristyi.

 Tässä K:n hissutteluravia parhaimmillaan. Mä joudun käyttämään pohjetta tosi paljon ja samalla jäkitän jalalla ja kantapää nousee.

 

Verkassa tultiin myös korotettuja puomeja sekä ravissa että laukassa. Kesti kauan, että sain Kiiran aktiiviseksi, se pari kertaa vaihtoi hitaampaan askellajiin juuri ennen puomia. Niin kauan tehtiin kuitenkin, että saatiin ehjät suoritukset. Kiiralle on kuitenkin edelleen aika rankkaa tehdä pitkiä aikoja töitä oikeassa muodossa ja pyöreänä, joten se pyrkii  luistamaan siitä valahtamalla etupainoiseksi ja hidastamalla tahtia.

Myös laukassa kesti aikansa, että sain Kiiran ajattelemaan eteenpäin jarruttamisen sijaan. Ainakin sisäohjan myötäys on ruhtinaallinen!

 

 Nyt alkaa jo kulkea paremmin. Ja me ei muuten kaadettu tuota keilaa! :D

Kun Kiira alkoi kulkea jo kohtuullisesti, siirryttiin varsinaisiin hyppyihin. Tultiin aluksi pientä ristikkoa molemmista suunnista ja tälle Kiira vielä alkuun laiskotteli. Hyppääminen kuitenkin sytyttää sen sopivasti ja hypyt paranivatkin joka kerralla. Hyppykuvista vain pieni osa oli julkaisukelpoisia, siskon täytyy selvästi opetella vielä kuvaustekniikka. :D Tosin itse en saisi edes tällaista laatua aikaan, joten täytyy varmaan pitää suu kiinni ja toivoa, että sisko vielä kehittyy. Nyt vasta näistä kuvista huomaan, että ristikko oli vielä epäsymmetrinenkin, hyvin menee!

Kiiran kyky hahmottaa ponnistuspaikkaa on parantunut tasaisesti tässä viime viikkojen aikana. Alkuun se saattoi ponnistaa ihan käsittämättömistä paikoista, mutta nyt se osuu useimmiten oikeaan. Ehkä itsekin osaan paremmin jo tuoda sitä oikeaan paikkaan. Nykyään harvemmin tullaan liian lähelle, vaan hypätään useammin liian kaukaa, jos ponnistuspaikka menee pieleen. Tälläkin kertaa tultiin kerran tuolle ristikolle liian kaukaa ja hypyn jälkeen K alkoi riehua. Meni muutama laukka-askel, joiden aikana haettiin kontrollia ja perään tultiin pieni puna-valkoinen pysty, jolle K tuli tosi hyvin.

Laukanvaihdot on Kiiralle vielä ihan mysteerijuttu ja sillä ei ole niihinkään mitään luontaista silmää. Se vaihtaa laukan, jos ponnistuspaikka esteelle on huono tai jos se kolauttaa puomia, mutta pitää sen samana, vaikka kuinka asettaisin uuteen suuntaan. Luulen, että sillä on aika vähän estetreeniä alla, vaikka se on kuulemma hypännyt jopa 1.10 m. Pohjatyö pienemmillä esteillä on kuitenkin todennäköisesti jäänyt tekemättä, joten siksi sitä tehdään paljon nyt. Lisäksi heppa tarvii lisää itseluottamusta, joka kerätään helpoilla tehtävillä.

Pitkän alkuverryttelyn jälkeen Kiira alkoi väsyä nopeasti. Tultiin vielä kahden laukka-askeleen sarjaa molemmista suunnista ja ensimmäisellä kerralla Kiira ylitti molemmat osat tosi hienosti. Toisella kerralla se kolautti molemmilla, mutta ei ihme kyllä alkanut riehua. Yleensä se ottaa kolautuksista nokkiinsa ja menee hetki, että saan taas kontrollin kerättyä. Se vaikutti silti aika väsyneeltä eikä välttämättä jaksanut enää riehua. Tultiin vielä kolmas kerta ilman kolautuksia ihan siksi, että halusin lopettaa tehtävän hyvään suoritukseen. Lopuksi tultiin vielä erikoisesteenä lankkueste kerran. Olin varma, että Kiira tuijottaisi sitä tai mahdollisesti kieltäisi, mutta se ei tehnyt kumpaakaan, vaan hyppäsi kauniisti yli. Siihen lopetettiin, sillä halusin palkita sen hyvästä suorituksesta.

Onnellinen ratsastaja hölmössä kuvassa, kun hevonen suoritti hyvin ja mielellään.

 

Ihan hyvillä fiiliksillä mennään sunnuntain koitokseen. Mitään voittoa tai sijoitusta ei lähdetä hakemaan, tärkeintä on hyvä fiilis ja hevoselle onnistunut ja ehjä rata sekä hyvä kokemus kisaamisesta. Kiira selvästi tykkää hyppäämisestä ja haluan pitää sen intoa yllä niin, etten prässää sitä liikaa. Ennen kisoja on vuorossa parin päivän maastoiluputki, jolla toivon hevosen vähän piristyvän koulutuuppaamisen sijaan. Tehdään pieni reissu lähitallille tervehtimään tuttuja pitkästä aikaa.

#15: Erikoispostaus - Tästä kaikki alkoi

Tällä kertaa palailen erikoispostauksen muodossa throwback Thursdayn kunniaksi ja siksi, että postauksia on kertynyt jo 15 kappaletta, vaikka juuri aloittelin tätä blogia. Mulla oli hauskaa katsellessani ja etsiessäni näitä kuvia, toivottavasti tekin tykkäätte! Pahoittelut näiden kuvien laadusta, aloitin ratsastuksen aikana, jona digikamera ei ollut vielä nähnyt päivänvaloa ja näistä osa on otettu valmiista kuvasta kännykällä.

Aloitin siis ratsastuksen siinä vuosituhannen vaihteessa talutustunneilla Ratsastuskoulu Zilpalla. Siellä tuli monet tunnit vietettyä koulun jälkeen ja sieltä löytyi myös ensimmäin hoitohevoseni What A Trick eli tutummin Heelia. Zilpalla sain jonkin näköisen perusratsastuksellisen pohjan, koin ensimmäiset laukannostoni, putoamiseni ja ensimmäisen todellisen hevosrakkauteni, piensuomenhevostamma Piparin Pilkkeen (yllättäen Heeliasta ei muodostunutkaan minulle se number 1, tosin hoidinkin sitä vain lyhytaikaisesti). Opin lisäksi perusvarustehuollon, satulan ja suitsien pesun. Loppujen lopuksi en kuitenkaan päässyt etenemään Zilpalla kunnolla, enkä oikeastaan viihtynyt siellä kovin hyvin, joten kun Pipari myytiin vuonna 2005 tai 2006 lopetin ratsastuksen Zilpalla. Loppuvuosilta Zilpalla minulla ei juurikaan ole kuvia, mutta tässä ratsastusharrastukseni alku.

VUOSI 2000

Kyseessä on ehdottomasti yksi ensimmäisistä ratsastuskerroistani.

 

Kantapääongelma selvästi on roikkunut mukana alusta alkaen. :'D

 

VUOSI 2001

 



 

Siirryin talutuksesta ratsastuskoulun tunneille.

 

 

 

 



Huonolaatuinen kuva, mutta se onni mikä loisti kasvoilta jo tuolloin, loistaa vieläkin - ainakin hyvin menneen ratsastuksen jälkeen!

 

Tällä tavalla mun ratsastusharrastus siis lähti käyntiin. Toki olin ollut hevosen selässä aiemminkin, kuten messuilla ponitalutuksessa.  Muistan eräänkin kerran, kun olin jo ratsastanut jonkin aikaa ja kävin ponitalutuksessa jossain tapahtumassa ja minua otti päähän, kun en saanut ratsastaa muuta kuin käyntiä. Kiukuttelu kostautui silloin ja kyseinen shetlanninponi säikähti jotain ja ylimielinen pikkuratsastaja kävi tontissa. :D Ratsastustunneillakin suosikkeja olivat aina ne hevoset, joiden kanssa pääsi vaivatta mahdollisimman lujaa. Itsesuojeluvaisto puuttui jo silloin täysin... Nykyään vain kaiholla muistelen aikoja, jolloin vielä pystyi ratsastamaan niitä pienimpiä poneja. Muistan senkin, kun talviratsastusleirillä ensimmäisen kerran jaloista jäi lumeen urat, kun ratsastin shetlanninponilla. :D Ja kyllähän sitä pituutta tähän varteen siunaantuikin!

 

Tänään olisi tarkoitus ottaa muutama hyppy Kiiran kanssa ja sisko alustavasti lupautuikin kameran varteen. Muutenkin mukavampi hypätä, kun joku on siinä apukäsinä tarpeen vaatiessa  nostamassa puomeja ja hätäkeskuksen numero valmiina näytöllä. Ilmoittauduin myös alustavasti viikonlopun harjoitusestekisoihin, peräti 40-50 cm:n luokkaan (nyt porukka ihmettelee, että miten ajattelin suoriutua estenäytöistäni :D). Mutta pointti on lähinnä siinä, että testaan Kiiran kisakäyttätymistä. Polvien takia en vieläkään ole treenannut 70 cm:iä isompia esteitä ja en halua prässätä Kiiraa liikaa. Ja jos heppa tuntuu huonommalta vielä tässä ennen kisoja niin perun koko homman.

 

Tällaista tänään, ja lämpimästi tervetuloa uudelle lukijalle! :)



#14: Ratsastuksenohjaajaksi

Ehkä mä voin nyt tässä bloginkin puolella paljastaa asian, joka on vetänyt mun suupieliä hymyyn jo muutaman viikon ajan. Se on nyt virallista: MINUSTA TULEE RATSASTUKSENOHJAAJA!!!

Elikkä yhdessä elokuun postauksista kirjoitin pitäväni parit ratsastustunnit, joista en silloin kertonut tarkemmin. Kyseessä oli siis työhaastattelu erääseen ratsastuskeskukseen, jossa pidin sekä koulu- että estetunnin. Sain myöhemmin sitten soiton, että paikka on mun. Aloitan siis oppisopimusopiskelun kyseisellä ratsastuskeskuksella aivan lähiaikoina ja toivottavasti muutaman vuoden päästä olen valmis ratsastuksenohjaaja! Kiira lähtee tietenkin mun mukaan, vaikka näytöistä ei sen kanssa vielä pystytä suoriutumaan. Pikkuhiljaa mennään, mutta taas olen askeleen lähempänä unelmaani! :))

Oonkin tässä kaikessa hiljaisuudessa järjestellyt sekä omia että Kiiran asioita ja tarkoitus olisi muuttaa parin viikon päästä. Vielä on hommia hoidettavana, etenkin kun lähtö aikaistui hieman. Kiiran kuljetus on se, mistä stressaan kaikkein eniten, koska tamma ei tosiaan ole se helpoin purkaa kopista. Mieluiten kuljettaisin sen edestä avattavalla kopilla, mutta ne tuntuu olevan aikalailla kiven alla. Jos lukijoissa/vierailijoissa on tämäntyyppistä koppia vuokraavia niin ottakee ihmeessä yhteyttä!

 

Oon kyllä niin kiitollinen ja onnellinen tästä mahdollisuudesta! Ehdin jo karvaasti totutella ajatukseen, että ratsastuksenohjaajalinja saa nyt K:n tilanteen takia odotella vielä vähintään kaksi vuotta. Mutta näköjään aina löytyy keino, kun on valmis tekemään töitä ja jaksaa yrittää. :) Haluankin kannustaa teitä kaikkia tavoittelemaan unelmianne! Liian moni alistuu ja "hyväksyy" asiat sellaisina kuin ne tulevat vastaan. Ei uskalleta heittäytyä niiden omien unelmien varaan ja luottaa siihen, että kova työ oikeasti palkitsee. Sen sijaan kituutetaan inhottavassa ammatissa tai huonossa parisuhteessa ja ajatellaan, että tätä se elämä ja arki nyt on. Uskaltakaa ottaa riskejä, kaikesta selviää aina! :)

Muuten päivät on mennyt lähinnä tallilla. Maanantaina Kiira sai kunnon koulutreenin ja se jaksaa jo kantaa itseään todella pitkiäkin matkoja muodossa. Mitään todella koottua GP muotoa tässä ei nyt olla vaatimassa, mutta pikkuhiljaa kootaan enemmän. Laukannostot on edelleen sen heikko lenkki, niissä se edelleen tarjoaa Vermon ravirata -ravia ennen kuin se laukka nousee. Joskus pukin kanssa, useimmiten kuitenkin ilman. Meidän tallilla on nyt sunnuntaina estekisat ja olen vähän leikitellyt ajatuksella, että josko sinne lähtisi hyppäämään jonkun pikkuluokan. Kyseessä olisi Kiiran kisadebyytti ei vain mun kanssa, mutta myös ainakin Suomen mantereella (en tiedä mikä sen kisahistoria on aiempaa). Tänään on viimeinen ilmoittautumispäivä ja oon vieläkin ihan kahden vaiheilla...

Eilen K sai ansaitun vapaapäivän, jonka se vietti suurimmaksi osaksi boksissaan, koska hepat oli tuotu sateen takia jo aiemmin sisälle. Ei ihan ideaali tapa kyllä tällä kertaa. Heinää se kiskoi suuria määriä ja ignoorasi mut täysin, kun olisin halunnut vähän halia sitä. Tein itse iltatallin ja täytyy sanoa, että tykkään siitä hommasta kuin hullu kaurapuurosta. :D Lannanluonti ei kyllä kuulu mun all-time favoritteihin, mutta muuten voisin oikeesti toimia tallityöntekijänäkin ainakin jonkin aikaa.

Eilen sain lisäksi muutakin projektia iltaan, kun mua pyydettiin juoksuttamaan toinen niistä hevosista, jonka selkään kiipesin tuossa elokuussa. Omistaja ei itse ole paljoa juoksuttanut, joten halusi oppia miten se tehdään ja lisäksi tämä eestinhevonen ei suostu kulkemaan kuin oikeaan kierrokseen. Heppa on luonteeltaan todellinen testailija ja saa aika usein tahtonsa läpi, joten en uskonut sillä olevan mitään fysiologista estettä liikkua hyvin myös vasemmalle. Oikea kierros sujui kuin sujuikin tosi hyvin kaikissa askellajeissa (mistä sain olla tyytyväinen, sillä heppa ei liiku askeltakaan, jos ei ole välitön pakko). Vasemmalle se yritti jatkuvasti kääntyä sisäkautta ja vaihtaa kierroksen. Pikkuhiljaa opin ennakoimaan sen kääntymistä paremmin ja sijoittamaan itseni sen verran takaviistoon, että mun sille asettama paine avasi vain yhden reitin suoraan eteenpäin. Saatiin onnistuneesti pieniä pätkiä ravia, kunnes se taas puski väkipakolla oikeaan kierrokseen. Sitten tyynesti käänsin hevosen ja jatkettiin vasemmalle. Lopetin kolmeen onnistuneeseen käyntikierrokseen, joiden aikana hevonen ei edes yrittänyt vaihtaa suuntaa. Hevosten kanssa on niin tärkeää aina lopettaa suoritukseen, jossa hevonen tekee tai yrittää tehdä sen mitä siltä pyydetään, koska muuten ne oppivat herkästi, että työstä pääsee luistamaan. Ikinä en ole juoksutuksen jälkeen ollut itse niin poikki, mutta oli se sen arvoista, kun heppa alkoi selvästi toimia paremmin.

Tämänkin seurauksena huomasin taas, että mitä enemmän teen hevosalan hommia/projekteja, sitä enemmän koen olevani oikealla alalla. Hermo ei tässäkään mennyt hevoseen kertaakaan, lähinnä liinaan, jota oli vaikea koota takaisin käteen siinä ajassa, kun hevonen yhtäkkiä koukkasi sisäänpäin. Siksi odotan NIIN NIIN innolla tulevia työpäiviä ratsastuksenohjaajana ja hevosenkouluttajana. :) Erityisen kiinnostunut oon ohjelmaan kuuluvasta nuoren hevosen peruskouluttaminen osiosta. Ensi kerraksi yritän saada ensimmäisen erikoispostauksen kasaan, oon jo aloitellut ja mulla on ollut jo tässä vaiheessa mielettömän hauskaa! Toivottavasti postauksesta on lukijoillekin iloa!

PS. Oli tämä sen huoltoaseman vessojen siivoamisen arvoista!

Kiira, me and my pink hoodie

 

EDIT: Meidät löytää nyt myös bloglovin':sta! :)

#13: Itkisinkö onnesta

No nyt ollaan vuorostaan seilattu euforiassa muutamia päiviä putkeen! Kiira on ollut ratsastaessa super, vaikka olen ajoittain nostanut vaatimustasoa ja työntänyt sitä kohti äärirajoja. Heppa on tehnyt töitä hyvillä mielin ja yrittänyt edelleen parhaansa. Itse alan ehkä pikkuhiljaa tunnistaa merkit siitä, että K:n sietokyvyn raja tulee lähelle ja osaan paremmin viedä sitä rajalle, vaan ei sen yli. Ohjelmassa on ollut monipuolisesti koulua, esteitä, puomeja, maastoilua ja juoksutusta ja oon oikeastaan saanut olla siitä ylpeä kaikkialla muualla paitsi maastossa, jossa se vetää hepulit nykyään kerta toisensa jälkeen.

 

 Kävelyllä juoksutuksen jälkeen.

 

 Välillä pysähdeltiin haistelemaan raikasta syysilmaa.

 

Eilen tuli oikein kyyneleet silmänurkkiin, kun meillä oli Kiiran kanssa puomijumppaa ja totesin ilokseni, että hevosen puolierot on pienentyneet ja vasen kierros sujui käynnissä ja ravissa lähes yhtä hyvin kuin oikeakin! Jotain tässä tehdään selvästi oikeinkin :) Laukassa Kiiran on vielä rankkaa ylläpitää vasenta laukkaa pitkiä aikoja ja se usein vaihtaakin sen oikeaksi esim. puomeilla ja esteillä. Eilen mulla oli neljän puomin laukkapuomisarja, jota käytin vahvistaakseni erityisesti Kiiran vasenta laukkaa. Kiiran oli alkuun hirveän vaikea osua puomeille niin, että askel sopi ja siitä turhautuneena se vaihtoi muutaman kerran oikeaan laukkaan. Lopulta puomit alkoivat sujua jo vasemmassakin laukassa, vaikka edelleen selvästi vaikeammin kuin oikeaan. Toivoa kuitenkin on, sillä käynti ja ravikin ovat jo kehittyneet. Loppuraveissa K liikkui jo tosi kivassa muodossa ja saan sitä koottuakin enemmän kuin esimerkiksi kuukausi sitten. Vielä, kun saisin sen käyttämään selkäänsä paremmin laukassakin...

 

Juoksutuksessa oon nyt pari kertaa käyttänyt sivuohjia ja Kiira on suhtautunut niihin oikein hyvin. Käynnissä ja ravissa ne on osoittautuneet oikein hyödyllisiksi ja K kulkee paremmin muodossa niiden kanssa. Laukassa edes sivuohjat eivät saa sitä käyttämään selkäänsä kuin korkeintaan hetkellisesti, vaan se paahtaa menemään pää korkealla. Olen miettinyt ohjien kiristämistä, mutta toisaalta liian tiukka muoto voi tässä vaiheessa olla enemmän haitaksi kuin hyödyksi. Siksi yritän vain kannustaa eteen ja kehua ylitsevuotavasti niistä satunnaisista hyvistä pätkistä.

 



Hölmöt iltakävelyllä :D

 

Tällaista tällä kertaa. Yritän tällä viikolla saada aikaan postauksen, jossa muutamia hyppykuvia, mutta tää nyt riippuu lähinnä mun vakkarikuvaajasta, joka on viime aikoina ollut tosi kiireinen. Myös erikoispostausta tulossa ihan lähiaikoina (suunnitteilla postaukseksi nro 15), stay tuned!

#12: Syksyinen ulkoasu ja sekalaista settiä

Blogilla on jo muutaman päivän ollut uusi syksyisempi ulkoasu, kaipasin vähän vaihtelua. Samalla yritän vähän psyykata itseäni hyväksymään sen tosiasian, että syksy tosiaan on täällä. En ole rehellisesti mikään syksyfani, en tykkää katsella kun luonto "kuolee", tulee pimeää ja märkää. Mutta viimeisten kolmen vuoden aikana oon kuitenkin oppinut löytämään siitä hienojakin puolia ja tänä vuonna suhtaudun taas entistä paremmin syksyn tuloon.

Ratsastuksellisesti ja heppojen kannalta syksy on vähän kaksipiippuinen juttu. Tulee tosi hienoja ratsastusilmoja, kun ei ole liian kuuma eikä kylmä ja luonto ympärillä loistaa eri väreissä. Sitten toisaalta on se kura, jota on joka paikassa, sekä loimituskausi, kun ei osaa millään päättää minkä loimen sieltä nyt sitten heittää hevosen selkään. Kävinkin hakemassa Kiiralle ohuemman sadeloimen, koska fleecevuorellisessa se todennäköisesti paahtuisi.

Tottakai se ehti hankkimaan tahran tuohon ennen kuin ehdin paparazzata :D 

 

Mukaan tarttui lisäksi myös kuljetussuojat, joiden kuosiin ihastuin heti ensisilmäyksellä. Olivat vielä alennuksessakin :) Varmaan helpotus niille, joilta on tähän asti suojia lainannut, että vihdoin hankin omat. Varsinkin kun meille nyt näitä eläinlääkärireissuja on pukannut...

 



 

Muuten Kiira on ollut nyt viime aikoina parempi ratsastaa. Pukkeja ei enää ole viikkoon tullut laukannoston yhteydessä ja hevonen vaikuttaa energiseltä ja tekee ihan mielellään töitä. Edelleen se kestää aika kauan, että heppa vertyy, mutta tuntuu, että oon nyt ainakin toistaiseksi löytänyt sellasen verryttelytaktiikan, joka sille sopii. Viime viikolla uskaltauduin myös ottamaan pienet hypyt sen kanssa ja se tuntui nauttivan oikein kunnolla. Ei mitään isoa, noin 50cm:n esteitä, mutta silti virkistävää vaihtelua meille molemmille. Kengitystilanne on kuitenkin jäänyt kaivelemaan mun mieltä, joten oon aika varovainen kaikessa mitä teen Kiiran kanssa.

 

MM-kisoja oon edelleen seurannut enemmän tai vähemmän aktiivisesti. Kenttäratsastuksessa maastokoe oli aika mielenkiintoinen, vaikka katsoinkin vain lyhennetyn uusinnan. Harmi, että Elmo Jankari päätyi keskeyttämiseen, mutta pitää nostaa hattua siitä, että jos siltä tuntuu niin on kanttia keskeyttää eikä vääntää hampaat irvessä loppuun. Sanna Siltakorven suoritukseen saa olla tyytyväinen, harmi vain ettei sitä ainakaan uusinnassa näytetty. Michael Jung on myös nimi, jonka suoritusta seurasin tarkasti. Silloin, kun itse vielä aioin kenttäratsastuksen pariin, niin hän oli ehdottomasti yksi esikuvistani. Ja hienostihan hänellä meni Normandiassakin!

 

kuva: www.zimbio.com

 

Tänään katselin vähän aikaa esteratsastusta ja täytyy sanoa, että kahdella tämänhetken parhaalla oli kyllä kylmäpäistä ratsastusta ja seurauksena kova aika. Rata näytti aika haastavalta, vaikka korkeus olikin se matalampi 1.50. Ratsastajat joutuivat aika paljon vaikuttamaan hevoseen, vuoroin lyhentämään ja pidentämään. Nollia näkyi ainakin siinä mun katselemassa pätkässä suhteellisen vähän.

 

Tänään ois tarkoitus jälleen hyppiä hieman ja toivottavasti saadaan kuvamateriaaliakin, ettei tää mene ihan täysin kouluratsastusblogiksi. Yritän nyt pitää kiinni tästä kerran viikossa hyppäämisestä (jos Kiira vaikuttaa innostuneelta eikä arista jalkaa), kun se on kuitenkin niin hyvää vastapainoa sileän työskentelylle.