perjantai 2. tammikuuta 2015

#22: Uusi vuosi ja uudet mahdollisuudet

Heippa taas pitkästä aikaa!
 
Ja oikein ihanaa uutta vuotta 2015 kaikille teille! Ilokseni olen saanut tauonkin aikana uuden lukijan, lämpimästi tervetuloa seuraajaksi! Pitänee pitää useammin näitä kirjoittelutaukoja, jos hiljaisuudella saa lukijoita... :D
 
Uuden vuoden lupauksena lupauduin taas ryhdistäytymään tämän blogin kanssa ja päivittelemään tänne säännöllisemmin sekä omia, että Kiiran kuulumisia. Kyllä me ollaan vielä hengissä ja Siilinjärvellä, vaikka hiljaiseloa ollaankin vietetty.
 
Valehtelisin, jos väittäisin, että syksy olisi ollut helppo. Oon maksanut aika ison hinnan tämän unelmani tavoittelusta ja välillä joutunut miettimään onko tää tutkinto nyt oikea ratkaisu tähän elämäntilanteeseen, resursseihin ja ajankohtaan. Suurin huolenaihe tällä erää on mun hevostilanne. Kiiran kanssa ei tällä erää ole mitään mahdollisuutta suoriutua näytöistä tällä aikataululla ja budjetti ei salli toisen hevosen ottamista kuvioihin. Valmentajan mukaan mun tulisi oman kehityksen vuoksi luopua Kiirasta ja ottaa tilalle joku valmis "opetusmestari", jonka kanssa pääsisin nopeammin nostamaan omaa ratsastustasoani. Mutta Kiiran myyntihinnalla ei mitään kisatykkiäkään saa ja mä oon rehellisesti kiintynyt ihan liikaa tuohon omaan puskaratsuuni enkä halua siitä luopua.
 
Tää on syönyt motivaatiota ihan järkyttävästi ja on jopa ollut ajankohtia, jolloin en oo halunnut edes nousta hevosen selkään. Ikinä aiemmin mulla ei ole tällaista tilannetta ollut, jolloin ratsastaminen olisi alkanut tuntua vastenmieliseltä ja mieluummin olisin skipannut sen. Näistä fiiliksistä oon ollut tosi huolissani. Nää on myös linkittynyt mun aikatauluongelmiin. Vasta täällä oon ymmärtänyt hevosalan kokonaisvaltaisuuden. Se on ihan faktaa, että päivästä helposti 10-12 tuntia kuluu tallilla, varsinkin kun hoidettavana on vielä omakin hevonen. Vapaa-aikaa jää käytännössä olemattomasti, varsinkaan arkisin. Ja kun oon ihminen, joka tykkää jakaa energiaansa ja lahjakkuuttaan useiden asioiden välille, niin tää tuottaa hankaluuksia. Haluan elää monipuolista ja rikasta elämää, joka ei rajoitu vain yhdelle osa-alueelle. Tällä alalla se on haastava yhdistelmä.
 

 
Pirpana pakkasella. Taisi olla viileä, kun tuli luokse. 
 
Lisäksi mulla on ihan järkyttävä ikävä Englantiin ja käänteinen kulttuurishokki. Vaikka periaatteessa kaikki on ollut hirveän mukavia täällä ja ei oo mitään konkreettista syytä valittaa, niin jotenkin tää Suomessa olo sopii mulle yhtä hyvin kuin pyöreä palikka nelikulmaiseen reikään. Ikävöin hirveesti entistä kotikaupunkiani Yorkia ja ihmisiä siellä. Täällä kun mun koko sosiaalinen elämä rakentuu hevostelun varaan. :D Ja loppujen lopuksi tämä talven synkkyys ja pimeys kyllä vaikuttaa ihan kohtuuttoman paljon mun mielialaan.
 
Mutta eipä se kaikki ole negatiivistakaan ollut. Oon ehkä uhrannut jonkin verran, mutta saanut myös takaisin. Olen kehittynyt opettajana AIVAN MIELETTÖMÄSTI. Sen huomaavat sekä tuntilaiset, että minä itse. Valtaosa saamastani palautteesta on positiivista ja pystyn kiinnittämään jo pienempiin ja pienempiin yksityiskohtiin huomiota. Se on avannut mun silmiäni myös oman ratsastukseni suhteen, mikä ei aina ole ollut pelkästään hyvä kokemus. Totta kai se ottaa päähän huomata oma osaamattomuus ja riittämättömyys selkeämmin. Mutta oon hyväksynyt sen, että tämä on se piste, josta lähdetään ja kovasti oon tehnyt töitä ja jatkan töiden tekemistä, jotta jonain päivänä olisin se paras versio itsestäni.
 
Näin uutena vuonna on hyvä pysähtyä ja miettiä taas omia tavoitteita ja sitä matkaa, mikä edellisen vuoden aikana on tultu. Oon aina ollut tosi innokas tekemään uuden vuoden lupauksia, joista osa on toiminut todella hyvin. Tänä vuonna lupaan hevosiin ja ratsastukseen liittyen:
 
1. En enää laiminlyö Kiiraa töiden takia. Syksyn aikana monesti Kiira on jäänyt viimeiseksi mun päiväjärjestyksessä ja sit oon vaan tyytynyt antamaan sille vapaan tai juoksuttamaan sen, vaikka viikko-ohjelmassa lukisikin jotain muuta. Tähän on tultava stoppi ja mun on saatava ahterini tallille sen verran ajoissa, että ehdin sen kunnolla liikuttaa ennen työpäivää.
2. Pidän aktiivisemmin tätä blogia. Ei enää kuukauden taukoja kiitos!
3. Olen armollisempi itselleni. Ei tämä ala ole kirjoista opittavissa yhdessä yössä eikä ratsastuksessakaan aina edetä suoraviivaisesti. Toki mitä enemmän ratsastat ja työskentelet hevosten parissa, sitä nopeammin kehityt, mutta mun pitää antaa itselleni aikaa tehdä virheitä ja epäonnistua. Sekä ratsastajana että opettajana.
 
Mietin myös, että jos ratsastaisin yhtä paljon kuin opetan, niin olisin varmaan jo nyt HeA-tasolla. :D No ei kai, mutta on selvää, että mun opetus kehittyy ratsastusta nopeammin, kun tänäänkin tönötin 4½ tuntia kentän laidalla enkä ratsastanut ollenkaan. Kiira oli estetunnilla yhdellä ponitytöistä, kun itse pidin samaan aikaan tuntia, enkä ikinä pääse itse siihen tunnille hyppäämään. Siitä on varmaan kaksi kuukautta, kun itse oon viimeksi hypännyt Kiiralla. Tallin hevosilla oon sentään päässyt muutamia kertoja hyppäämään ja pääsääntöisesti on mennyt ihan mallikkaasti.
 

Kiiran naapurihevonen on yksi niistä, joilla oon päässyt hyppäämään. Kyseessä 6-vuotias hieno ruuna, joka aina seurailee Kiiran ja mun touhuja karsinan seinän yli. :D
 
 
Kiiraa hieman väsytti taas viime vapaapäivänä, kun kävin sitä harjailemassa.
 
Eilen ennen tuntia se oli päikkäreillä, eikä millään olisi noussut töihin. Siellä se köllötteli.
 
Mutta tästä se lähtee, vuosi 2015! Toivottavasti edessä on hyvä vuosi, kehittymistä, henkistä kasvua, unelmien toteutumista, aikaa läheisille kaksi- ja nelijalkaisille sekä onnellisuutta. Näitä toivon teillekin! :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti