torstai 10. heinäkuuta 2014

#2: Klinikkakäynnin tuloksia

Maanantaina tuli sitten käytyä klinikalla Kiiran kiertävän takajalan takia. Onhan tässä hermoiltu jo pari viikkoa yhteen menoon ja halusin ehdottomasti tietää mistä on kyse. Kiira on ollut viime aikoina myös tosi äksy ja alkanut nyppiä päätään ylöspäin etenkin laukannostoissa ja pahimmillaan etupää on keulinut siihen malliin, että kohta se nousee täysin pystyyn. Tottakai reagoin heti ja Kiira oli nyt levolla/kevyemmällä liikunnalla pari viikkoa.
 
Vihdoin päästiin nyt kuitenkin klinikalle ja voi huh että olipa taas päivä. Kiirahan on siitä hieno, että se menee sukkana koppiin eikä takapuomin laitossa tarvitse mitenkään kiirehtiä. Kyllä se siellä pysyy - vähän turhankin hyvin. Klinikan pihassa meillä oli puolen tunnin episodi, kun pöllö ei tule kopista ulos! Se jumittaa siellä vaikka koko päivän ja asiaa ei ainakaan paranna se, että sitä pitää sieltä väkisin kahden-kolmen liinan avustuksella vetää. Rauhoituksesta huolimatta se jökötti siellä kuin mikäkin tatti. Lopulta pitkän taistelun ja edestakaisten askelien jälkeen se saatiin ulos, mutta ruhjeilta ei säästytty: hevosella alahuuli auki, turvassa naarmuja, silmäkulma auki ja kyljessä haava ja mulla keskisormi päästä auki ja käsivarresta vähän nahkaa rullalla. Että mä olin niin tyytyväinen tohon polleen...
 
Klinikalla neiti sitten osasi käyttäytyä vaikka vähän unettikin rauhoituksen jäljiltä. Eläinlääkäri kokeili jalat läpi, eikä siellä ollut nesteitä taaskaan. Kiira ei myöskään aristanut niitä. Sitten jatkettiin juoksutuksella ja taivutuskokeilla ja K oli tietenkin melkoisen puhdas. Taivutuksista tuli vain 0,5/5 ja jalka ei kiertänyt juuri lainkaan. Lääkäri sanoi, että voin juoksuttaa noin 15 min, jos pahenee rasituksessa ja tämän jälkeen Kiira liikkui jo huonommin. Eläinlääkäri epäili, että sillä on vaan löysät takapolvet, jotka tarvitsee vielä lisää lihaksia tukemaan niitä. Molemmat polvet pliistrattiin ja lisäksi otj:n vuohinen sai tulehduskipulääkkeen. Ja Kiiran lihaskunto on kuulemma tullut mielettömästi eteenpäin (kyseessä oli sama eläinlääkäri, joka teki meille ostotarkastuksen). :) Joten kaiken kaikkiaan positiivinen tuomio tällä kertaa! Onneksi näin.
 
Sitten aloitettiin matka takaisin kotiin ja heppa oli aivan hikinen ja uupunut. Oli varmaan todella traumaattinen päivä sille. Tallin pihassa se tuli kopista viidessä minuutissa ja pääsi kävelytyksen jälkeen lepäämään. Se näytti kyllä niin selkäänsä saaneelta turvonneine silmäkulmineen, haavoineen ja jalassa olleen siteen takia. Mä olin tietenkin valtavan helpottunut siitä että ei löytynyt mitään pahempaa ja Kiira saa taas liikkua normaalisti. Tämä viikko mennään piikkien takia vielä kävellen, mutta ensi viikolla aloitetaan rauhallisesti normaali liikunta.
 
Seuraavana päivänä Kiira oli jo jokseenkin palautunut edellisestä koitoksesta. Silmäkulman turvotus oli laskenut ja haavat menneet umpeen. Mentiin käyntiä kentällä ilman satulaa ja odotin että K olisi jäykempi piikkien jäljiltä, mutta se kulkikin ihan kivasti. Takajalka ei kiertänyt.
 
 
 
 Tällä hetkellä muistona reissusta on vain pieni karvaton läikkä Kiiran jalassa ja pienet jäljet kopissa tulleista haavoista. Toivotaan, että tästä lähtee meidän uusi ylämäki ja ehkä meitä nähdään vielä joissain harjoituskisoissakin tämän kauden aikana...
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti