tiistai 29. heinäkuuta 2014

#3: Kuulumisia pitkästä aikaa

Moikka!
Pientä kirjoittelutaukoa ollut ilmassa jälleen. Tässä on taas tapahtunut niin paljon, että varautukaa pidempään postaukseen. Itse kävin matkoilla hakemassa kandinpaperit käteen ja Kiira oli sen aikaa mun kahden ystävän huomassa. Olihan se vähän niitä testaillut, mutta muuten oli mennyt oikein kivasti.
 
Mutta siis, Kiiran kevyt viikko pliistrauksen jälkeen meni ihan kivasti. Oltiin jo etukäteen pienennetty sen kaura-annosta saikkuilun takia, joten se ei kerännyt pahemmin ylimääräistä virtaa. Ratsastin jonkin verran ilman satulaa, mutta myös taluttelin Kiiraa pitkin maastopolkuja ihan vain mielenvirkistykseksi hepalle. Siskokin tuli mukaan muutaman kerran ja tulihan siellä vähän hölmöiltyä. :D K:n silmäkulmassa näkyy vielä klinikkakäynniltä saatu ruhje, joka nyttemmin on jo parantunut.
 
Kiiralla just tollanen "I do not approve"-ilme. Meidän 7-v on kypsempi kun me! :D
 
Tulipa tässä myös vietettyä hieman aikaa Tepan kanssa, kun lähdin ex tempore kisahoitajaksi Huittisiin. Tepan omistaja hyppäsi 80-90 cm luokan ja sijoittui yhdellä pudotuksella kuudenneksi! Onnea hienolle ratsukolle! Tepa käyttäytyi kisapaikalla tosi hienosti, ja pysähtyi mun kävelyttäessä poseeraamaan. Sää oli hieman sateinen, mutta lopulta saatiin oikein tosi kaunis ilta. Reissu oli hieno ja seura mahtava!
 
Viime viikolla ja tällä viikolla Kiira on jo tehnyt töitä melko normaalilla tahdilla ja tuntunut tosi kivalta. Käytiin torstaina rannalla kaverin kanssa ja sekä ratsastajat että hevoset sai nauttia kahlailusta rantavedessä. Kyllä nää meidän maastot on vaan jotain tosi ainutlaatuista Suomessa!
 

 
Valmennuksiin ei olla sairastelun jälkeen vielä päästy, mutta tarkoitus olisi tässä lähiviikkojen aikana. Kiiran kanssa oon itsenäisesti vääntänyt koulua ja mielestäni heppa tulee kokoajan tasaisesti eteenpäin. Olen kiinnittänyt erityistä huomiota sen liikkumiseen vasemmassa kierroksessa, joka on sekä omistajalle että hevoselle se vaikeampi. Kiira ei oikein taivu kunnolla ja puskee herkästi vasenta pohjetta vastaan. Nyt se on jo hieman parantunut ja K esimerkiksi nostaa jo vasemman laukan hyvin tarjoamatta ensin oikeaa. Saattaapi olla että pyydän Tepan omistajaa läpiratsastamaan Kiiran joku päivä.
 
Otin myös sunnuntaina muutamia hyppyjä Kiiran kanssa pitkästä aikaa. Se edellisen kerran vastentahtoisuus oli täysin poissa eikä kieltoja tullut yhtään. Hypättiin kyllä vain max. 60 cm esteitä, mutta silti. Oli ihana hypätä, kun hevonen vaikutti tyytyväiseltä ja saatoin itsekin olla varma siitä, että kyllä se hyppää. Ei kuitenkaan mitään kunnon estetreeniä vedetty, koska oon vielä vähän varovainen siinä, ettei sen jalat taas kipeydy.
 
Sellasta tällä kertaa, tänään taas vuorossa rantamaasto, mikäli ukkoskuuro ei yllätä. Oon nyt päättänyt että tuota rantaa hyödynnetään kyllä näillä keleillä niin paljon kuin mahdollista. Varsinkin kun hiekkapohja tarjoaa hevoselle oikein hyvää kestävyyskunnonkohotusta.
 

2 kommenttia:

  1. Heiiiii, olen ensimmäinen lukijasi, taas. :) Yritän kommentoida tänne useamin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että löysit tiesi tännekin! :) Tervetuloa mukaan taas! :)

      Poista