Mulla on Kiiran saikkuilusta lähtien ollut tapana käydä sen kanssa kävelemässä lähimaastoissa ihan maastakäsin. Haluan, että heppa tottuu eri ympäristöihin niin maasta kuin selästä käsin ja se on sille hyvää vaihtelua, että kävelen vierellä. Olen muutenkin vakaasti sitä mieltä, että hevosen kanssa täytyy työskennellä säännöllisesti myös maasta ja sen pitää oppia tietyt perusjutut, kuten sen, ettei talutettaessa kiskota tai silloin pysähdytään, kun taluttajakin pysähtyy.
Kiiran viikko-ohjelmassa on nyt joka viikko juoksutusta ja eilen oli sitten sen vuoro. Juoksuttaessa hevosesta huomaa hyvin mahdolliset toispuoleisuudet ja Kiirankin vasemman puolen heikkouden näkee selvästi. Tällä erää Kiira on nyt saanut juosta ilman mitään apuohjia, mikä joidenkin mielestä voi olla yhtä tyhjän kanssa. Omaan silmään juoksutus auttaa Kiiraa ja se taipuu aina seuraavan päivän ratsastuksessa paremmin. Eilen juoksutuksessa Kiira vaihtoi pari kertaa vasemman laukan vastalaukaksi ja vasen lapa muutenkin puski eteenpäin. Loppua kohden liike parani, mutta ero oikeaan on kyllä aika selkeä. Eikä asiaa helpota se, että itsellekin oikea kierros on helpompi. Yritän nyt kiinnittää erityistä huomiota siihen, että saataisiin Kiiran lihaksisto tasapainoiseksi ja pienennettyä eroa eri puolten välillä.
Sitten lähdettiin loppukävelylle maastoon. Kiira on jo lähes oppinut siihen, että työskentelyn lopuksi lähdetään maastolenkille. Onhan se sekä hevosen että ratsastajan psyykelle parempi kuin loputon kehän kiertäminen kentällä. Tällä kertaa yritin hieman kuvata Kiiraa ja ottaa vähän rakennekuvia, mutta tulokset oli aika kehnoja. Kiiran kärsivällisyys ei vielä kuvattaessa ole ihan parhainta luokkaa... Pahoittelut kuvien puhelinlaadusta, ensi kerraksi lupaan parempia!
Näistäkin näkee jo hieman, että Kiira on saanut lisää kaivattua massaa. Työtä on vielä paljon edessä, mutta suunta on oikea. Tänään oli jo vaikeuksia saada satulavyötä kiinni!
Hauskaa viikonloppua kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti