tiistai 5. elokuuta 2014

#5: Puomitreeniä ilta-auringossa

On taas ollut niin lämmintä, että hirvittää! Tallilla tulee hiki jo ennen kuin pääsee edes hevosen selkään ja tunnin jälkeen tulee juotua pullotolkulla vettä. Ei voi silti valittaa kunnon kesästä, koska niin kuin joku osuvasti totesi, 15 viikon päästä on jo tilastollisesti lumikinokset maassa...



Kiiran kanssa oon ollut tarkkana hevosen jaksamisen suhteen. Viikonlopun kolmen treenipäivän jälkeen se tuntui vähän väsähtäneeltä, joten tällä viikolla tamma saa ylimääräisen vapaapäivän. Heppa on myös päässyt piehtaroimaan kentälle muutamia kertoja, mutta sillä kestää aina tuhottoman kauan tajuta se idea - se vaan seuraa mua kuin hai laivaa. :D

Viikonloppuna mentiin hieman puomeja ja sain siskonkin mukaan kuvaamaan. Nyt tulee vähän laadukkaampaa kuvamateriaalia taas pitkästä aikaa. :) Kiira oli vähän jäykän oloinen, mutta alkoi loppua kohden vertymään, niin kuin kuvistakin huomaa. Välillä tuntuu, että jokaista eteenpäin päästyä askelta kohden mennään yksi taaksepäin. Kesäkuussa Kiira tuntui kulkevan paremmin muodossa ja käyttävän myös takalistoaan ja nyt on taas kauhea työ saada se toimimaan. Osui viikonloppuun silti yksi tosi hyväkin päivä, jolloin menin ilman jalustimia ja hevonen liikkui todella hienosti. Pitää vain itse muistaa nojata taakse ja pitää kantapäät alhaalla (mun todellinen ongelmakohta). Loppujen lopuksi, yleensä ne hevosen ongelmat löytyvät sieltä satulan päältä. Ja onhan mulla itselläkin hyviä ja huonoja päiviä, salitreeneissäkin sen näkee kun välillä menee lujaa ja välillä ei irtoa millään.







 




Sama se miten menee, mutta tunteella ja ilmeellä on ratsastettava! :D Naurettiin siskon kanssa naamat punasina mun ratsastusilmeitä, en oo sitten yhtään kuvauksellinen, kun keskityn ratsastukseen. Tässä tuli nyt pientä kuvaähkyä, joten säästin vielä joitain kuvia ensi postaukseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti