Tällä viikolla mun aikataulut on tehokkaasti estäneet meidän kunnon treenit. Oon joka päivä ollut nyt tallilla niin huonoon aikaan, etten oo käytännössä päässyt mihinkään kunnolla ratsastamaan. Isossa maneesissa on ratsastuskoulun tunnit, pikkumaneesi on tulitikkulaatikon kokoinen, pohjaltaan epätasainen ja kattoparrut on pelottavan matalalla. Kaikki kentät on aivan jäätiköinä nollan molemmin puolin sahaavan lämpötilan takia ja maastoon en ole uskaltautunut pimeällä yksin, varsinkin kun sielläkin pohjien kunto on tosi vaihteleva.
Ainoaksi vaihtoehdoksi on siis jäänyt tulitikkulaatikon kokoinen pikkumaneesi, jossa ollaan sit köpötelty käyntiä ja ravia, kun tila on niin rajallinen. Käytännössä ollaan ratsastettu ympyrällä koko ajan. Kiiralle ei missään nimessä ideaali vaihtoehto, koska se vaatii ensin kunnolla tilaa vertyäkseen ja sitten vasta sitä voi alkaa koota pienempään pakettiin. Sekä kuskin että hevosen pinna on ollut aika kireällä ja ei voi kuin sanoa, että TULISI NYT SE KESÄ JO!
Käytännössä ollaan menty siis pelkkää käyntiä ja ravia tosi kevyesti ja siihen päälle pieniä loppukäyntejä lähimaastossa. Siitä on ikuisuus, kun Kiira on viimeksi ollut kunnolla maastossa, jossa käydään läpi kaikki askellajit ja odotan itseasiassa hieman kauhulla sitä ekaa kertaa pitkästä aikaa. Haluan kyllä varmistaa, että pohja pitää silloin... Käyntimaastot on kuitenkin sujuneet ihan hyvin ilman mitään ongelmia. Vähän K on arempi kuin aiemmin. Mietin mistä se johtuu, maastoilun puutteesta, minusta vai sen muuttuneesta luonteesta.
Tänään menin tarkoituksella sen verran myöhään tallille, että pääsisin maneesiin ratsastustuntien loputtua. Kiirasta huomasi heti, että virtaa oli kuin pienessä kylässä. Onneksi oli muuten rauhallista eikä pressumaneesi lepattanut tuulessa. Lähdin käynnissä liikkeelle ja yritin tavoitella samaa rentoutta, mitä Kiira väläytteli viikonloppuna, mutta se oli ihan muissa sfääreissä. Sain pitää sen aika tiukasti kontrollissa ettei se singahtanut minne sattui. Tein jonkin verran väistöjä että sain sen keskittymään paremmin. Lisäksi treenattiin keskikäyntiä ja siitä käynnin lyhentämistä, josta jälleen takaisin keskikäyntiin. Kiira on tässä aika vahvasti istunnalla ratsastettava ja tarkka käden myötäyksestä. Pikkuhiljaa saadaan eroa isommaksi. Kiira oli tänään myös hieman vinompi kuin tavallisesti ja sain tosiaan suoristaa sitä vasemmalta aika voimakkaasti (tätäkään ei auta se meidän ympyrällä ratsastelu).
Sit siirryttiin raviin ja työstin sitä hieman samaan malliin kuin käynnissä. Kiira ravisteli päätään, köyristeli selkäänsä ilopukittaakseen ja yritti jatkuvasti kiihdyttää tahtia. Mulla oli ihan täysi työ pitää se kurissa ja nuhteessa, kun energiaa tuntui olevan. Ehdin verkkailla kaikessa rauhassa jonkin aikaa molempiin suuntiin, kun se tapahtui. Lähestyin ravissa yhtä maneesin kulmaa, niin kuin jo useita kertoja aiemmin. Yhtäkkiä se veti järkyttävän sivuloikan, jonka jälkeen useita loikkia taaksepäin kauhistuneena. Sivuloikka heilautti mun tasapainoa niin paljon, että en sitten kestänyt kyydissä enää seuraavia loikkia, vaan tipahdin oikealta jalkojeni kautta polvilleni. Kiira pysähtyi kuin seinään ja tuijotti minua silmät suurina edelleen kyräillen nurkkaa. Mun oikea polvi ilmoitti iskustaan, mutta luulen, että pääsin tällä kertaa mustelmilla. Pomppasin pystyyn ja talutin Kiiran nurkkaan useita kertoja, missä se oli taas tosi tyyni. Sit ei kuin takaisin selkään.
Tämän jutun jälkeen Kiira reagoi aina vasemmassa kierroksessa samaan nurkkaan, kun olin selässä. Maastakäsin se tuli nurkkaan kiltisti eikä jännittänyt yhtään. Selästä ongelma tuli vain vasemmassa kierroksessa, oikeassa nurkka ei ollut lainkaan pelottava. Pikkuhiljaa reaktio pieneni, vaikka sainkin kestää vielä muutamat sivuloikat, joissa pysyin kyydissä, kun olin varautuneempi. Joskus näiden eläinten logiikka ei mahdu mun päähän.
Tätä meidän pienoista kulma-ongelmaa lukuunottamatta treeni meni muuten hyvin. Annoin Kiiran laukata pitkään ympyrällä, missä se sai purkaa patoumiaan. Pukkeja irtosi yksi, mutta muuten energisyys näkyi laukan hyvänä laatuna - askel oli pyöreä ja matkaavoittava, Kiira kulki pyöreänä ja käyttäen selkäänsä ja laukka rullasi kivasti. Mieleen juolahti, että sen täytyisi päästä pellolle purkamaan energiaansa kunnolla. Mutta kuka sen sinne vie, kun ei kyydissä kestä kukaan, kun sieltä tulee kunnon keinuhevosrodeot. Itsemurhakandidaatille paikka avoinna.
Lopuksi treenattiin vielä pysähdyksiä ja peruutuksia. Pysähdys on Kiiralle näistä haastavampi. Se tulee sitten joskus, eikä silloin kuin annan pysäyttävät avut. Eikä tietoakaan peräänannosta pysähdyksessä. Nätisti se kyllä seisoo paikallaan pysähdyttyään, mutta tää reaktioajan pituus on se ongelma ajatellen kaikkia kouluohjelmia. Ei taida olla missään kohtaa "pysähdy-sitten-kun-kerkiät". Pikkuhiljaa näitäkin yritetään kehittää. Peruutuksissa K on tullut huimasti eteenpäin viime aikoina. Peruutukset tulee pienillä avuilla ja peräänannossa, joskaan ei aina suoraan. Parhaimmillaan oon saanut ihan oppikirjaperuutuksia, kun oon saanut pohkeet pidettyä tiivisti ympärillä niin, ettei K:lle jää tilaa kummallekaan puolelle. Ehkä me pikkuhiljaa tästä edetään. :)
HUOM! Kuvat, joissa oon Kiiran selässä ilman kypärää on varta vasten valokuvaustilanteissa otettuja teemakuvia, joissa seisotaan paikallaan. En ikinä ratsasta askeltakaan ilman kypärää, enkä suosittele sitä kenellekään. Kuten tämän päivän tapahtumasta huomaa, hevosten kanssa voi AINA sattua yllättäviä tilanteita ja pään sisältö on se arvokkain asia ihmisruumiissa. Pitäkää siitä huolta!
(tätäkin kuvaa ottaessa olin 100% varma, että nyt vähintäänkin aukaisen pääni tuohon jäähän, kun Kiira karauttaa alta pois ~ Kiiran mielenkiintoinen ilme johtuu siitä, että 2 sekuntia kuvan ottamisen jälkeen se pärskäytti keuhkojensa sisällön ulos)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti