sunnuntai 8. helmikuuta 2015

#25: Kiiran kehityskuvia

Jes, vihdoin blogissa on luvassa laadukasta kuvamateriaalia pitkästä aikaa! :) Kiiran kehityskuvat tulee siksi vähän viiveellä, kun ei ole ollut kuvaajaa kameran taakse aiemmin. Mutta nyt on asia korjattu!

Kertaukseksi ja kontrastiksi tässä lähtötilannetta toukokuulta 2014, kun Kiira tuli mulle.



 
Kovan treenin ja joidenkin takapakkien jälkeen tilanne helmikuussa 2015
 
 Mäyräkoiraposeeraus. :D




Eipä sillä vieläkään hirveästi ylimääräistä ole, mutta kokonaisuudessaan heppa näyttää huomattavasti terveemmältä, ryhdikkäämmältä ja kantaa itsensä paremmin jo näissä rakennekuvissa. Karva kiiltää ja on hyväkuntoinen ja ne kylkiluut ei paista enää läpi. Omalle työlleen on jossain määrin sokea, etenkin kun kuitenkin näen Kiiraa joka päivä, mutta näistä kuvista sen muutoksen huomaa itsekin. Jotain on selvästi tehty oikeinkin! :)

Muuten Kiiraa on nyt palauteltu asteittain normaaliin treeniin pikkuhiljaa. Sain jopa satulan alle ja oon päässyt ratsastamaan paremmin sen ansiosta. Mukaan tarttui siis Mustang Europa koulusatula ja tähän asti oon ollut tosi tyytyväinen. Se korjaa mun istuntaa tosi tehokkaasti, koska mulla on vähän taipumusta tuohon mäkihyppääjä-asentoon... Nyt oon saanut keskivartalon lihakset paremmin töihin ja ajoittain istun jopa ihan kohtalaisesti. Täytyis kyllä alkaa taas panostaa enemmän tuohon omaan lihaskuntoon ja alkaa taas käydä salilla säännöllisesti.


Tänään on myös mun pirpanan 8-vuotispäivä! :) Kohta meen tallille ja saattaa se muutaman porkkanankin saada... Uskomatonta miten aika kuluu tosi nopeasti ja Kiiraakaan ei voi enää kutsua nuoreksi hevoseksi, vaikka on se vieläkin ihan varsa joissain asioissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti